Kaija Lustila suuntaa elämänsä keikkakesän jälkeen studioon

Kaija Lustila suuntaa elämänsä keikkakesän jälkeen studioon

Ajankohtaista - Ma 4.10.2010, klo 17.36 - Toimittaja: Airi Saastamoinen

Kaija LustilaKaija Lustila

Tälle sivulle liitetyn mediatiedoston esittäminen vaatii Adobe Flash Playerin.

368
tykkää tästä

Kaija Lustila on elänyt ”elämänsä keikkakesän”.  Kaija uskoo, että paitsi menestyminen kesän 2009 Tangolaulukilpailuissa, myös kuuliaisesti ja säntillisesti tehdyt keikat sekä oma Rosette-yhtye ovat luoneet keikkajärjestäjien keskuudessa sellaisen maineen, että Kaijaa kannattaa keikoille tilata.

Syyskuun lopulla ilmestyi sinkkulohkaisu ”Uneton”. Nyt luonnollisesti jännitetään sitä, miten yleisö ottaa kappaleen vastaan. Ensi vuoden alkupuolella ilmestyvällä albumilla kuullaan ainakin kappaleet ”Uneton” ja tulkinta Uniklubin biisistä ”Näiden tähtien alla”. Muita kappaleita Kaija ei halua vielä paljastaa;, mutta valmistelutyö on käynnissä. Vaikka suuri osa kappaleista on jo valittu, Kaijan mukaan uusia tuntemattomiakin kappaleita voidaan vielä kuunnella ”sillä korvalla”. Kaija rohkaiseekin uusia lauluntekijöitä ottamaan häneen yhteyttä.

Musiikkielämän vaikutteet ja – vaikuttajat ovat tunkeutuneet vahvasti Kaijan yksityiselämänkin puolelle. Kaijan kumppani on tuottaja ja kapellimestari Jari Puhakka. Vaikka seurustelu-uutinen on melko tuore, niin parivaljakolta löytyy yhteistä historiaa jo 18 vuoden takaa. Jari sovitti Kaijan ensimmäisen albumin ”Sellaiset silmät” –kappaleet ja sävelsi levyn nimikappaleen. Uutta ammatillista yhteistyötä Kaijalla ja Jarilla ei ainakaan toistaiseksi ole suunnitteilla.

Lisää artisteista:Kaija Lustila

Kommentit (16)

Ja Hyvän levyn Kaija tekikin !

Anonyymi Pe 11.3.2011, klo 22.11

Kaija Lustilan Näiden tähtien alla -albumi julkaistaan 16.2.

- VIHDOINKIN!

Anonyymi To 27.1.2011, klo 13.23

.....niin unohtamatta Alla Pugatsovan kappaleita !

Anonyymi La 30.10.2010, klo 23.39

Olen toivonut että Kaijan uudelle levylle tulis jokin hieno Slaavilainen kappale,ja niitähän riittää kaunista melodista musiikkia kuten esim.Sofia Rotaryn Melankolia ja paljon, paljon muita. Muistetaanpa vain Vera Telenius ja Miljoona ruusua,millä hän nousi koko kansan tietouteen !

Anonyymi La 30.10.2010, klo 22.58

Miksi Kaijan uutta sinkkua "Uneton" ei ole kuultavana missään ?? Ainoastaan lataus-sivuilla pieni pätkä !!

Anonyymi Ma 25.10.2010, klo 21.11

Toivottavasti niitä sävellyksiä tulee että saadaan se levy markkinoille !Tässä on jo yli vuosi sitä pitkäsoittoa odotettu kyllä se olis pitänyt Joulu markkinoille saada !!Onha Kaijalla kiireinen kesä ollut,mikä on hienoa mutta kyllä fanit uutta tuotantoakin odottavat !

Anonyymi Ma 18.10.2010, klo 21.09

Ei hätiä mitiä,Oulun Edeni on korvaava paikka !

Anonyymi Pe 15.10.2010, klo 09.36

Voi harmi....Nyt jäi Hietasaaren keikka käymättä :((

Anonyymi Su 10.10.2010, klo 10.19

Kiitos tiedosta ! Kiva että saadaan Kaijaakin "töllöön"ei sitä ainakaan liikaa ole ollut !

Anonyymi Pe 8.10.2010, klo 15.54

Iloisia uutisia kaikille Kaija-faneille:
Kaija nähdään Tartu Mikkiin -ohjelmassa 19.11.!:)
t.AnuKJ/Satumaa

AnuKJ/Satumaa Pe 8.10.2010, klo 12.13

Aivan kivan tuntoinen tuo Uneton kappale,mitä pätkän siitä olen kuullut,toivottavasti saa radiokuuluvuutta !

Anonyymi To 7.10.2010, klo 10.53

Minä toivoisin että levylle tulis jotain slaavilaista musiikkia,sieltä löytyy todellisia helmiä sekä melodista melankoliaa ! ja tietenkin mahdollisimman monipuolista musiikkia.Kyllähän Kaijan uudelle levylle on jo tarvetta,tai olis pitänyt olla jo markkinoilla,pitkäksi menee tämä odottelu !

Anonyymi Ke 6.10.2010, klo 11.50

Pitkän linjan ansioituneen iskelmälaulajan uusi äänilevy on tervetullut lisä ajan musatarjontaan. Odotamme kovasti sitä. Toivottavasti levyllä kuullaan melodisten ja herkkien kappaleiden rinnalla pari kolme nopeampaa (vaikkapa hyväksi havaittua laukkakomppia) biisiä. Yksi kappale voisi olla jopa "hurjaa" menoa ja meininkiä...ehkä? Kyllä Suomenmaassa on iso joukko ahkeria säveltäjiä ja sanoittajia, joka lähtöön. Laulettavaa löytyy varmasti...
Menestystä Kaija Lustilalle sekä studioon että keikkalavoille!

iskelma07 Ke 6.10.2010, klo 10.18

Kiitos Airi, että teit Kaijasta haastattelun. Mahtavaa, että levyn tulo on tiedossa ensivuoden alussa. Olisihan se ollut kiva saadu levy jouluksi, olisi ollut ainakin yksi varma joululahjaidea. Mutta hiljaa hyvä tulee. Joten odotellaan! Kaijalla oli yhtä pirteä ääni kuin aina ennenkin. Yksityispuolelle kuului myös hyvää, senhän sanoi jo Kaijan äänikin.
Kaikkea hyvää Kaijalle toivottelee Tuula p.s. olen vähän toivonut, että sais vielä joskus kuulla laulun "suuret setelit", tämänhän Kaija veti niin rempseästi tangomarkkinoiden finaalin karsinnassa vuonna 2009. Olimme paikanpäällä kuuntelemassa ja katselemassa Kaijan esityksen kyseisestä kappaleesta.

Tuula Ti 5.10.2010, klo 21.52

Kiva kuulla että keikkoja riittää, uutta levyä odotetaan mielenkiinnolla,vaikka se viivästyykin,turhan kauan joudumme kyllä odottamaan,kun uudet kuninkaalliset ovat jo levyttämässä !Turvallisia keikkakilometrejä jatkossakin !

Anonyymi Ti 5.10.2010, klo 10.28

Kiitos Airi että saatiin kuulla Kaijan kuulumisia !Harmi että tuon levyn ilmestyminen viivästyyyy,eihän tässä auta muua kuin vaan odotella.

Anonyymi Ma 4.10.2010, klo 19.00

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä