Milana Misic – Suomen euroviisuedustaja jo toisessa polvessa?

Milana Misic – Suomen euroviisuedustaja jo toisessa polvessa?

Ajankohtaista - Pe 26.11.2010, klo 18.26

Milana MisicMilana Misic

Tälle sivulle liitetyn mediatiedoston esittäminen vaatii Adobe Flash Playerin.

167
tykkää tästä

Milana on paraikaa konserttikiertueella. Muutenkin kiireitä riittää: äskettäin ilmestyi albumi Jos itken, jos nauran ja hulinat Suomen euroviisukarsintojen tiimoilta ovat alkamassa. Milana nousee konserttilavoille mielellään: ”Ihmisten huomio on kokonaan siinä, mitä lavalla tapahtuu. Keskittyminen on ihan eri luokkaa kuin ravintolaesiintymisissä. ”

Milana on seurannut musiikissaan äitinsä Laila Kinnusen jälkiä melko pitkään. Uudella levyllä tyylilaji säilyy entisenä, mutta enää ei olla kiinni pelkästään Lailan aikoinaan esittämissä kappaleissa.

Euroviisuehdokkuus on Milanan mielestä jännittävä projekti, koska siihen liittyy paljon muutakin kuin musiikki.  ”Pitää miettiä esim. mitä pukee päälleen ja paljon muitakin juttuja.” Ajatus, että helmikuussa Milanasta tulisi jo toisen polven suomalainen euroviisuedustaja tuntuu lämpimältä,  ”mutta en vielä uskalla ajatella niin pitkälle”.

Ylen aikaisen Jari Mäkäräinen haastattelee.

Lisää artisteista:Milana Misic

Kommentit (3)

Minä annan kans ääneni Milanalle !

Anonyymi Su 5.12.2010, klo 00.44

Laulusi viisuihin on todella taidokas kaikinpuolin.Liekö sitten liiankin hyvä noihin kisoihin.Pidän peukkuja ja varmasti saat ääneni.Onnea mukaan !

Demi La 4.12.2010, klo 01.08

Onnea Milana karsintoihin,olisit hyvä edustaja !

Anonyymi Pe 26.11.2010, klo 22.20

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä