Mariskalta sujuu myös improvisointi

Mariskalta sujuu myös improvisointi

Ajankohtaista - Ke 20.4.2011, klo 10.53

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Areena linkki: http://areena.yle.fi/video/1302792841399

155
tykkää tästä

Lauluntekijä Mariska improvisoi yksinlaulun "Kapellimestari" valmistautuessaan johtamaan Radion sinfoniaorkesteria. Mariska osallistuu kevään aikana Yle TV1:n Maestro-ohjelmaan, jossa hän opiskelee kapellimestarin työn perusteita.

Mariska on sanonut, että hän haluaisi päästä sisälle siihen, mitä kapellimestarit oikeasti tekevät. "Sen verran olen päässyt jyvälle että kai ne vähän tahtia antavat. Haluaisin myös tutustua kapellimestarien lifestyleen, sillä olen kuullut että siellä on aikamoisia elostelijoita ja hedonisteja. Eli Yle voisi alkaa pikku hiljaa tehdä pöytävarausta Savoyhin.”

Mariskan lisäksi orkesterin johtamista alkavat opiskella näyttelijä Tapio Liinoja, hiihtäjä Mona-Liisa Malvalehto, mediavaikuttaja Pekka Seppänen, näytelijä Ulla Tapaninen sekä muusikko Antti Lehtinen. Jokaista kilpailijaa tutoroi ammattikapellimestari.

Maestro-ohjelma alkaa TV1:llä sunnuntaina 24.4.2011 klo 21.10.

Lisää artisteista:Mariska

Kommentit (1)

Aivan näin. Se on siinä. Tulipa todistettua, miten "vallankumouksellisen rohkea" M. on. Miksi tätä ei näytetä joka päivä televisiossa?

oHo Ke 20.7.2011, klo 08.59

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä