Tuure Kilpeläinen: ”Ensimmäinen sinkku jää yleensä junnaamaan, jos on jäädäkseen”

Tuure Kilpeläinen: ”Ensimmäinen sinkku jää yleensä junnaamaan, jos on jäädäkseen”

Ajankohtaista - Ti 7.6.2011, klo 17.10 - Toimittaja: Airi Saastamoinen

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Areena linkki: http://areena.yle.fi/video/1307455012475

159
tykkää tästä

Vuoden 2010 Iskelmä-Emmalla palkitut Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani ovat viettäneet kevään levytysstudiossa. Albumi ilmestyy syksyllä, mutta ensimmäinen singlelohkaisu Pelko pois on jo toimitettu musiikkipäälliköiden postilaatikkoon odottamaan radiosoittoa.

Tuuren mukaan uudella levyllä soi edelleen tuttu ”tsunka-tsunka”, mutta mukaan on tullut myös duuri. Musa on suomalaista, mutta mukaan on tullut myös afrikkalaisia vaikutteita etenkin rytmien puolesta.

Albumilta radiosoittoon irrotettavan ensimmäisen sinkun valitseminen on vaikea rasti. Valon pisaroiden kohdalla kävi niin, että se muodosti ihmisten mieliin hyvin vahvan ennakkokäsityksen siitä millaista musiikkia bändi soittaa. Sitten kun he tulivat keikalle, niin moni oli huuli pyöreänä, kun Kaihon karavaani olikin musiikillisesti paljon laajempi kuin mitä ensisinkku antoi ymmärtää, kertoo Tuure.

Lisää artisteista:Tuure Kilpeläinen

Kommentit (7)

Tahtoo Tuurea telkkariin!!!

Anonyymi Ma 22.8.2011, klo 22.12

Kiitos aivan mielettömän mahtavasta keikasta Pyhän Aittakurussa!

Anonyymi Ti 9.8.2011, klo 10.49

Komea on ääni ja mies. Tuuren musiikki rauhoittaa sydämen ja sielun. Kiitos!

<3 Pe 15.7.2011, klo 23.32

Tuure olet mahtava musiikkimies!! Pelko pois on tosi tosi ihana biisi:)

Anonyymi Ma 11.7.2011, klo 22.36

Ihanaa musiikkia Tuurella, suosittelen. Kannattaa myös mennä livenä kuuntelemaan jos mahdollista. Menestyksekästä ja piiiitkäääää musiikkiuraa Tuurelle!!

Ex-kokki Ke 6.7.2011, klo 21.06

Kiitos tuhannesti mahtavasta Jutajaiskonsertista Tuurelle ja Kaihon karavaanin poppoolle! Kivaa kesän jatkoa!

Anonyymi Su 3.7.2011, klo 21.29

Edellinen levy oli ainakin hieno. En ole vielä ehtinyt kyllästyä, vaikka olen kuunnellut sitä monen monta kertaa. Mielenkiinnolla odotellaan uutta. Mukavaa kesää Tuurelle ja Kaihon karavaanille!

Raija Ti 7.6.2011, klo 20.27

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä