Tunnelmaa ja ajankuvaa säilöön jo 10 vuotta
Estradilla livetaltioinneissa tähtien loistoa
Estradilla-konserttisarja on tallentanut Suomen ykkösartistien ja kokoonpanojen teoksia jo 10 vuotta. Koko ajan on hyvin tärkeänä elementtinä ollut estetiikka: alkuperäinen konserttisalin tunnelma halutaan välittää aina katsojan kotisohvalle asti. Ohjelman tarkoitus on tarjota nautintoja sekä elämyksiä suomalaisen musiikin hengessä.
Estradilla edustaa YLE Tohlopin vahvaa tv-musiikkitaltioinnin perinnettä, mikä ilmenee siinä, että ohjelma on nautinnollista sekä kuvallisesti että äänellisesti. Konsertit ovat lähes suoria livetaltiointeja. Ne on kuvattu yhdellä otolla, minkä ansiosta ”tässä ja nyt” -tunnelma säilyy. Tämä kaikki tehdään niin artistia, orkesteria kuin estradia kunnioittaen. Ohjelman tuotantoprosessissa on haluttu taistella formaatteja vastaan, ja syntyessään valmis tuotos onkin yksilöllisellä tavalla räätälöity teos, joka kestää aikaa.
Estradilla-taltioinnit elävätkin YLE TV2:n ensiesitysten jälkeen tallenteina kuukauden YLE Areenassa, ja useat esitykset ovat saaneet levityksen myös DVD-tallenteina.






















Viikon puhutuimmat
Uuden Musiikin Kilpailun pudotuspeli alkoi - jatkossa vielä kymmenen kappaletta
Uuden Musiikin Kilpailun pudotuspeli alkaa tänään
Uuden Musiikin Kilpailu pe 10.2. – pudotuspeli jatkuu
Kirahvi nimeltä Tuike: Jos Freeman ei pääse jatkoon, niin sitten on kyllä ihme kilpailu
Radio Suomen soitetuimmat –listan TOP10:ssä 5 UMK-biisiä
Iconcrashin We Are The Night on YleX:n viikon himotuin