- Halusimme kommentaattoreiksi henkilöt, joilla on vankka kokemus ja asiantuntemus paitsi Euroviisuista myös laaja näkemys eurooppalaisesta populaarimusiikista. Tarja Närhi on toimittanut eurooppalaisen musiikin erikoisohjelmia Yleisradion eri kanaville vuosikaudet, ja Askohan on Euroviisujen kävelevä tietosanakirja, sanoo Euroviisujen tuottaja Merete Manninen Yleisradiosta.
- On suuri ilo ja kunnia lähteä selostamaan Euroviisuja Düsseldorfiin. Askon hoitaessa faktapuolen, minun tehtävänä on tunnelman ja ilon välittäminen televisionkatsojille tapahtumasta, joka on ollut minulle rakas pikkutytöstä asti, sanoo Tarja Närhi.
Tällä hetkellä Tarja Närhiä voi kuulla YLE Radio Suomessa mm. Euroopan taivaan alla -ohjelmassa. Hän on tullut tutuksi radionkuuntelijoille myös ohjelmista Levylautakunta, Sekahaku ja Iskelmäradio. Euroviisut Närhi on selostanut YLE Radio Suomessa vuosina 2000-2003 ja vuonna 2004 hän toimi Euroviisuissa reportterina. Televisiossa Tarja Närhi juonsi Priima-ohjelmaa YLE TV1ssä vuosina 2007-2008.
Asko Murtomäki on toiminut Yleisradiossa Eurovision laulukilpailun asiantuntijana vuodesta 1997 lähtien. Hän selostaa Euroviisut televisioon 11:nnen kerran peräkkäin.
Sanna Kojo ja Jorma Hietamäki selostavat Düsseldorfin Euroviisut YLE Radio Suomessa.















Kommentit (17)
Tämä on yksinkertaisesti surkeaa. Tarja Närhi oli syy, miksi katsoin Euroviisuja ruotsiksi selostettuina, sillä Närhen esiintyminen oli yksinkertaisesti käsittämättömän heikkoa.
aivan panda juontaja!
Kiitos Tarja Närhelle!
Aikuista, nokkelaa, hauskaa, asiantuntevaa mutta ei jäykkää kommentointia!
Hirvee tyyppi juontamassa, nuorekkaampi ois ollu paikallaan joka hieman tietäisi jotain nykymenosta.
Tarja Närhen kommentointi eilisessä lähetyksessä oli todella ala-arvoista. Mielestäni ei ole asiallista kommentointia haukkua muiden maiden kilpailuesityksiä tyyliin " Jos Ruotsista saakka pitää käydä viisukappale ostamassa voisi mennä edes sellaiseen kauppaan josta saa hyviä kappaleita" vastaavia loukkaavia kommentteja tuli läpi lähetyksen.
minkä takia tätä sivua ei päivitetä!! täällä ei ole edes juttua siitä, että saksa, georgia, italia ja espanja ovat valinneet edustajansa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Hallo Europe! Pianon, kitaran, haitarin tai rummun kanssa esiintynyt muistetaan helposti vielä edellisen vuoden verran. So what, ettei pidetä pakollista välivuotta, aina kun voi tehdä edeltäjää paremmin, erottuvammin, erilaisemman musiikkipläjäyksen pianon, kitaran, haitarin tai rummun kanssa. Ei haittaa. Tuulikoneen, sumun kera: taustatansijaryhmiä, tulenpyörittäjiä sunmuita nostetaan rytkeellä esityksiin joka vuonna totutusti ja rakkaudesta lauletaan love, love ...korkelta ja kovaa vuosi vuodelta uudelleen; aina mukana väh yksi, jossa kokeillaan oopperatasoista maan suosikkilaulajaakin. Biisissä moduloidaan loppu säkeistössä. Mylly pyörii, mutta yksi silti aina joukosta erottuu uusraikkaaksi/vetoivoimaisimmaksi esitykseksi,
ryhmäksi tai esiintyjäksi.
Tsemppiä fiksuille kommentaattoreillemme, ja pliis kannustetaan omaa maatamme, lahjakas nuorukaistamme kun nyt mukana isossa koitoksessa.
Kansainvälisestä palautteesta päätellen Paradise Oskaria tullaan vertaamaan Saksassa Belgian viime vuoden edustajaan, halusimmepa tai emme. Samantyyliset kappaleet eivä kiinnosta vuodesta toiseen.
Pojan kappale on yksinkertainen rallatus. Sanoitus naivi tarina. Ei tule pääsemään finaaliin.
Hienoa lisäasiantuntemusta kommenttikoppiin!
Onhan se ikävää, kun oma suosikki ei päässyt Saksan edustusmatkalle. Mutta tämäkin on vain elämää. Kyllähän euroviisuista voi nauttia, vaikka oma suosikki ei pärjännytkään. Kannustaa sitten ulkomaisia vaihtoehtoja, itsekin olen tehnyt niin useasti.
" Viime vuoden Lena oli tuntematon, uusi artisti "
Lenan voitto perustui hyvään, moderniin kappaleeseen. Kappale sopi Lenan äänelle.
Myös tänä vuonna Saksan karsinnoissa paljon persoonallisia, moderneja kappaleita. Vuonna 2009 Saksaa edustanut Miss kiss kiss bäng oli hauska, uudenaikainen ja tarttuva kappale. Saksa vain pilasi mahdollisuutensa liian rohkealla esityksellä. Saksa on hyvä musiikkimaa.
Jos Saksassa kuljetaan askeleen edellä, meillä laahustetaan perässä.
Viime vuonna Oslossa nähtiin kolme kitaraballaadia. Edellisvuoden toistaminen ei kannata.
Toki myös Suomen karsintoihin voi kutsua uusia artisteja. Viime vuosina niitä vain on ollut liikaa. Monilla ongelmia livelaulun kanssa. Tuntemattomat nimet ja uudet artistit tuottavat helposti pettymyksen.
On sanomattakin selvää että uusien artistien ammattitaito ja varmuus esiintyä ei ole samaa luokkaa kuin kokeneiden.
Ruotsin, Norjan ja Tanskan viisukarsinnat ovat eri luokkaa kuin Suomen.
Maissa satsataan euroviisuihin musiikkikilpailuna. Ammattitaitoisia artisteja ja hienoja, hyvin harjoiteltuja esityksiä.
Viron karsinnoissa paljon omaperäisiä kappaleita. Veikkaan Virolle hyvää sijoitusta Saksasssa.
Kreikan karsinnoissa hyviä laulajia. Kreikkalaiset ovat tunnetusti vahvoja esiintyjiä. Itsetuntoa riittää. Esim. Nikki Ponte - I don`t want to dance. Todella kaunis nuori nainen. Vahva ja hyvä lauluääni. Tyttö nauttii esiintymisestä. Jos Nikki valitaan Kreikan edustajaksi Saksaan tyttö saa paljon positiivista huomiota jo pelkästään ulkonäkönsä ansiosta.
Suomi valitsi vaatimattomasti Paradise Oskarin.
Saara Aalto olisi kuulunut Saksaan, ehdottomasti. Kisan paras laulaja. Vaikea kappale ja vaikuttava esitys. Saara Aaltoon satsaaminen olisi ollut viisas päätös Suomelta.
No eihän se Lena kappale mikään erikoinen ollut,miten se muka voitti ??
"Miksi Yle haluaa tukea vuodesta toiseen tuntemattomien, uusien artistien uraa ja levymyyntiä Eurovision laulukilpailun kautta ?"
Viime vuoden voittaja Lena oli tuntematon, uusi artisti. Ei se homma nyt noin yksioikoista ole, että vanhat parrat olisivat automaattisesti parempia kuin uudet!
Asko Murtomäki vois jäädä jo kotiin. Aina samaa lässytystä vuodesta toiseen.
Suomi on / on ollut tunnettu rock - ja hevimaa. Karsintoihin kutsutaan jotain keskinkertaisia bändejä, jotka eivät pysty esittämään kappalettaan hyvin livenä.
Noloa, euroviisukarsintojamme seurattiin livenä ympäri eurooppaa Yle Areenan kautta. Ensi vuodeksi paremmat artistit, please !
Turha ottaa niin monia ehdokkaita suoraan avoimesta kilpailusta.
Yle keskittyköön kutsumaan ammattilaisia jos haluaa Suomen pärjäävän.
Miksi Yle haluaa tukea vuodesta toiseen tuntemattomien, uusien artistien uraa ja levymyyntiä Eurovision laulukilpailun kautta ?
Osa jää kilpailun jälkeen unohduksiin kuten viime vuoden Bääbs, Sister Twister. Jos Suomi haluaa kilpailla ja pärjätä, karsintoihin tulisi kutsua maan parhaimpia nimiä. Ammattitaitoisia artisteja joiden live-esityksestä ei ole epäilystä.
Tänä vuonna euroviisukarsintojen taso oli heikoimpia aikoihin. Monella vaikeuksia live-esityksen kanssa. Kisan huonoin ja mauttomin oli Soma Manuchar. Ihmettelen Kurditytön kutsumista näin tärkeään kisaan.
Ei ole maan edun mukaista että Yle julkistaa euroviisuehdokkaansa liian aikaisessa vaiheessa. Ehdokkaat julkistetaan jo syksyllä, puoli vuotta ennen kisoja. Kappaleet ovat yleisesti soitettavissa esim. YouTubessa.
Monet maat julkistavat ehdokkaansa vasta samalla viikolla kuin itse kilpailu käydään.
Euroviisuissa suurinosa ihmisistä äänestää kertakuuntelun jälkeen. Ammattilaisraadit ovat toki nähneet esitykset etukäteen.
En jaksa uskoa että Suomi pärjää tänäkään vuonna. Tuskin menemme finaaliin. Paradise Oskar ja hänen kappaleensa ei ole tarpeeksi kiinnostava. Poika on tehnyt kappaleensa muutamassa tunnissa kotonaan.
Liian simppeli pärjätäkseen näin kovassa kisassa. Poika tuskin tekee edes virallista esikatseluvideota. Eiköhän Suomi lähetä finaaliesityksen esikatseluvideoksi. Siinä pojan esitys liian heikko.
Eniten potentiaalia euroviisulavalle näin Saara Aallossa. Hieno esitys. Laulutaitoa ja viehättävä artisti. Voimaa ja tunnetta.
.
Pärjätäkseen kisoissa kappaleen tulee olla tarpeeksi kiinnostava, jotakin uutta. Artistin tietysti laulutaitoinen. Esityksessä ja esiintyjissä tulee olla jotain kiehtovaa, viehättävää.
Ihmiset äänestävät vain voittajasta joten euroviisulavalla koko paketti tulee olla koossa.