säv. Pete Murto, Jonas Olsson, Heikki Hiekkasalmi, Antti Aalto, Lauri Uusitalo
san. Pete Murto
sov. Automatic Eye, Jonas Olsson
Espoolaiselle Automatic Eyelle kävi juuri se, mistä lukuisat aloittelevat bändit unelmoivat: se nousi heti debyyttisinglellään yhdeksi vuoden 2008 kiinnostavimmista uusista rockbändeistä. ”Away from Sunshine” oli jättihitti, ja se pyöri miltei kaikilla radio- ja musiikki-tv-kanavilla koko kevään ja kesän ajan. Voicen kesähitti-äänestyksessä biisi päätyi lopulta sijalle 3 ja YleX:n Himotuimmat-listan kärkikahinoissa se oli neljän kuukauden ajan.
Automatic Eyen debyyttialbumi ”Don't Let the Past Come Between You And Your Happiness” julkaistiin 3. syyskuuta 2008 ja se nousi albumilistalla sijalle 17.
Toisen albuminsa ”Zen” Automatic Eye julkaisi maaliskuussa 2010. Levyn ensimmäinen single ”Calling on Angels” jatkoi debyyttilevyn hittiputkea. Siinä yhdistyvät vahva melodia ja tarina siitä, miten maailma potkii päähän, mutta aina jostain löytyy auttava käsi.
"Nämä tarinat ovat kuitenkin aina jollain tavalla mun omasta elämästä. Olen aina uskonut siihen, että näitä tarinoita jengin on helpompi löytää ja sitä kautta samaistua. Henkisen tasapainon saavuttamista ja mielenrauhan löytämistähän tämä propaganda pitää sisällään. Tarinoita elämästä ja kuolemasta.", kertoo Automatic Eyen nokkamies , laulaja-kitaristi Pete Murto.
Hyviä melodioita, tarttuvia kertosäkeitä ja mielenkiintoisia sanotuksia. Siinä on Automatic Eyen konsepti. Tehdä sellaisia biisejä, jotka jäävät mieleen.
Lisätiedot:
Johanna Kustannus Oy / Sami Rikala
Hämeentie 6 A 4
00530 Helsinki
Tel: +358 (0)400 766 879
Email: sami.rikala@johannakustannus.fi


















Kommentit (91)
Aivan ihana, tarttuva biisi <3 Tän ois pitäny päästä edustajaks
Automatic Eyen olisi pitänyt saada villi kortti. Tämän biisin ois pitänyt päästä euroviisuihin!<3
Ehdottomasti euroviisuihin nämä pojat!! ei euroviisuissa pärjätä suomalaisilla biiseillä! se on jo nähty!!!
164 tykkää!!! Lisää<33
Ei mitään syytä tuntea häpeää tai myötähäpeää. Suurin osa kappaleista rustataan viisumuotin läpi eikä niissä ole juuri mitään uutta tai kiinnostavaa, aina muistuttaa jotakin ja ne tunnistaa jo ensitahdeista "euroviisuiksi". Tässä oli sopivasti euroviisuainesta, mutta ei sentään niin laskelmoitua kuin suurimmassa osassa kuulluista ja nähdyistä.
Kaipa myötähäpeälläkin pisteitä heruu.
Ehdottomasti huonoimmasta päästä näissä karsinnoissa joissa taso jo hipoo pohjaa.
Vai että rasmusta matkiva justin bieberin ulkonäköä kopioiva poikabändi.... ei näin.
Automatic Eye:lle vielä mahdollisuus!!!! He jos jotku ovat sen ansainneet upealla lava karismallaan<3
Kavereilla oli pahin paikka ensimmäisinä esiintyjinä ja hyvin he siinä tilanteessa venyivät. Tähän astisen nähdyn perusteella voi sanoa, että hyvin meni, eipä ole juuri muittenkaan live-esityksiä voinut pitää ennakkoonkuultujen viritysten veroisena, kökköä show-viritelmää, falskia laulua sun muuta. Konkareilla taas on ollut taatusti esim. stailaajia sun muita taustajoukkoja enemmän liikkeellä. AE edustaisi viisuissa uutta raikasta aikaa, nuorennusleikkausta. AE:lle vielä mahdollisuus!!!
Se oli livenä falskia, hermostunutta...ei ei ei....
tää on paras ja tulee aina olemaan. piste
140 tykkää<33 Lisääää! ;)
Onhan tämä nyt oikeesti parhain näistä kaikista muista hertkää nyt perkele ei tätä millään virsillä voiteta.
134 tykkää<3 Lisää vaan!!<33
Surkee ääni tuolla laulajalla.
Mukava, tarttuva, kepeä, energinen, tässä olis ollut viisuainesta suurelle areenalle. Tsemppiä vaan pojat jatkossakin!
Tää on niin ihana biisi! Pojilla on asennetta.Ihanaa POJAT!!! AUTOMATIC EYE ON PARAS!!!<33
120 tykkää :) :)
tämä on aivan ihana !<3 ja en anna ääniä suomenkielisille kappaleille sillä ne eivät pärjää saksassa!
keksittekö lisää hyviä musiikkeja;)
esityksestä jäi rasittamaan se kun laulaja piti vähän väliä silmät kiinni !!!!!!!!!!!!
Biisi todella hyvä, mutta tossa kielessä olis paljon parannettavaa.
Hyvä biisi! :)
minä pidän täs kappaleesta tää on paras kuulemani;)
OMG, nää on jtn pikkupoikii...ei me kyl ikinä voiteta jos nää valitaan.
Kamalan kuulosta!!!
hyi vittu. ja tälläselläkö me pärjätään ulkomailla. juu terve
pakko näiden on finaaliin päästä kun nuo muut on niin surkeita ..
Voi ei! Surkee kopio The Rasmuksesta!! Tekisivät jotain todella omaa!!
Huono kappale. Liian laahaava tempo ja liian monotoninen. Ei mitään koukkua kappaleessa.
Aivan hirvee livenä karsinnassa... Laulajan ääni EI riitä
AE edustamaan, tsemppii pojat ! :----------D
Lähettäs ny tän edustaa ni ei tarviis finaalissa hävetä silmiää päästä suomen puolesta.
Noi muut kappaleet on just sitä perus viisu meininkii joka on nii kulutettu jo.