”Naapurin poika kaartaa hitaasti pihaan. Siirrän Jerryä sivummalle. "On sitte mummus päästänyt pois mansikkapellolta", poika sanoo ja  heittää päätään taaksepäin. Auringon polttamat hiukset hulmahtavat kuin huntu ruskeilla olkapäillä. Hymyilen. "Vain elämää" alkaa pyöriä kasetilta…” , näin kuvailee Marit surutonta nuoruusaikaa.

Irwinismi periytyy, tietää Jakke.

”Että hävettääkö?  Alkoholia oli vähän tuossa kohtaamisessa, mutta sitten kun Irwin kuoli, olen tuntenut pelkkää iloa siitä kohtaamisesta. Siinä oli vain ja ainoastaan hellyyttä - ja arvonantoa hänen omalle laadulleen”, kertoo Aino.

"En silloin ymmärtänyt, miksi naapurinrouvankin piti sitä tulla kuuntelemaan, mutta olihan se varmaan aika pikkuvanhaa vetää hartaasti Ryysyrantaa kakkukahvipöydän alla." Tässä Juhan Irwin-tarina:

Lukuisat kahdeksankymmentä-, jopa yhdeksänkymmentä luvulla syntyneiltä Irwinin ihailijoilta tulleet tarinat todistavat, että Irwin elää, - ja tulee elämään, vielä pitkään. "Mun mielestä sen musiikki sopii just johonkin illanistujaisiin, ravintolailtaan tai yleensä kaikkialle."

Norttivaarin keikkakuvaus 1970-luvun Tukholmasta.

”Ennen lähtöään hän heitti vielä oman Irwin-paitansa yleisön joukkoon lähelle minua, mutta ei minulla ollut mitään mahdollisuuksia sen saamiseen isojen miesten ja kirkuvien humalaisten naisten repiessä saalistaan”, kertoo Pikku-Vexi.

Pohjois-Haagan Yhteiskoulun teinikunta päätti kasata hippaohjelmiston viimeisen päälle. Kovien nimien mukana oli myös Irwin, mutta vetonaulaksi hänestä ei silloin vielä ollut.