Tangolaulukilpailun 2011 tuomaristo:
Seinäjoen Tangomarkkinoiden Tangolaulukilpailun 2011 tuomaristossa on sekä uutta verta, että aikaisemmilta vuosilta tuttuja kasvoja. Tuomaristossa löytyy ammattitaitoa niin musiikin, kuin muunkin viihteen eri osa-aloilta. Kokemusta tuomareilla löytyy esimerkiksi media-alan, levy-yhtiön sekä keikka- ja esiintymistöistä.
Martti HaapamäkiMartti Haapamäki, Tangomarkkinoiden tuomariston puheenjohtaja
Tangolaulukilpailun tuomaristossa vuodesta 2005 asti toiminut Haapamäki siirtyi tuomariston puheenjohtajan pallille vuonna 2006 ja on toiminut tehtävässä siitä lähtien. Kurikkalainen Haapamäki on harrastanut tanssia jo nuoresta asti. Harrastuksen kautta hän löysi myös kilpatanssin, jonka saralla Haapamäki on menestynyt, mm. Lavatangon SM-kilpailuissa hän pääsi kärkisijoille asti. Haapamäki toimii Seinäjoen Energian toimitusjohtajana. Hän on myös valinnut vuosina 2007–2009 vuotuisen Tango Finlandia –palkinnon saajan.
Jorma HietamäkiJorma Hietamäki, YLE Radio Suomen musiikkipäällikkö
Tangolaulukilpailun tuomaristossa toista kertaa istuva Hietamäki on työskennellyt Yleisradiossa jo lähes 30 vuotta ja on YLE Radio Suomen musiikkipäällikkö. Hietamäeltä löytyy paljon kokemusta musiikin saralta. Hän on esimerkiksi opiskellut musiikkitiedettä sekä toiminut itsekin muusikkona, sekä solistin että kitaristin hommat ovat tulleet hänelle tutuiksi eri kokoonpanoissa. Pohjanmaalta lähtöisin oleva Hietamäki on muun muassa yltänyt Rockyhtyeiden SM-kilpailun kärkisijoille vuonna 1979.
Ilkka VainioIlkka Vainio, tuottaja, sanoittaja, Suomen Mediamusiikin edustaja
Musiikkialan ammattilainen Ilkka ”Ile” Vainio on tuttu monien menestyneiden artistien ja yhtyeiden sanoittajana sekä tuottajana. Vainion artistilistaan kuuluvat muun muassa Paula Koivuniemi, Kari Tapio, Nylon Beat, Anna Eriksson, Arja Koriseva sekä useat Tangokuninkaalliset vuosien varrelta. Vainio on Saarnipuu Kustannuksen toimitusjohtaja ja hän on myös toiminut Edel Records Finlandin tuotantopäällikkönä. Vainio siirtyi vuonna 2010 tuotannossaan kotimaiseen musiikkiin keskittyvän AXR Music Oy:n palvelukseen.
Kaija LustilaKaija Lustila, taiteilija, Tangomarkkinat 2009 –laulukilpailun kakkonen
Suomen tanssiestradeilla jo pitkään keikkaillut Lustila on upea esiintyjä ja tulkitsija. Vuoden 2009 Tangomarkkinat –laulukilpailuun Lustila lähti mukaan uransa vauhdittamiseksi ja etsiäkseen uusia haasteita. Kaikkien kilpailuvaiheiden ja huiman kaksintaisto-finaalin jälkeen Lustila sijoittui kilpailussa hienosti toiselle sijalle.
Anna-Liisa TilusAnna-Liisa Tilus, juontaja, kuuluttaja
Himangalta lähtöisin oleva Tilus voitti vuonna 1984 Miss Suomi –kilpailun, kuten myös kuvauksellisimman missin ja lehdistön ihannetytön tittelit. Viime vuonna Tangomarkkinoilla juontajana toiminut Tilus vaikuttaa tänä vuonna tuomariston puolella. Tilus on tuttu myös televisiosta, jossa hänet voi nähdä YLE TV1:n kuuluttajana.























Viikon puhutuimmat
Tangomaraton suorana nettilähetyksenä helatorstaina
Tangolaulukilpailun 2012 semifinalistit valittu
Sellisti-Heikki kerää Pernillan laahukset
Ile Vainion valinnat
Martti Haapamäen valinnat
Pernillan kilpailuesityksen luonne muuttui toisessa harjoituksessa täysin