Fanitus lähti useiden kilpailijoiden kohdalla toden teolla käyntiin vasta viime viikolla (vko45). Tosin muutamien kohdalla on havaittavissa ainakin hetkellistä väsähtämistä.
Martinan TV-esiintyminen ei tuottanut verkkoon positiivista pöhinää, vaan tykkäysten määrä lähti alamäkeen heti keskiviikkoisen Maria! –shown jälkeen. Myös KaksKakkosen rivakka alku osoittaa hiipumisen merkkejä.
Yllätysrynnistyksiä nähtiin useampiakin. Iconcrash ponkaisi vaikutusvaltaisen suosittelijan tuella barometrin kakkoseksi sijalta kahdeksan. Tykkäykset lisääntyivät viime viikolla peräti 1468:lla. Nousu alkoi viikon puolivälissä kun Lauri Ylönen ilmoittautui Iconcrashin tukijaksi ja kehotti omia fanejaan tekemään samoin.
Tykkäysmääräänsä ja sijoitustaan petrasi raketin lailla iloisella ukulelebiisillään myös Selja Sini. Selja Sinin fanimäärät FB:ssä eivät ole vielä suuren suuret, eikä twitter-seuraajienkaan määrässä ole hurraamista. Selja Sinin tapauksessa musiikki puhuu puolestaan sillä hänen biisiään Pack Up on tähän mennessä kuunneltu YouTubessa peräti 24 731 kertaa, joka selittää lisääntyneet tykkäykset.
Fanibarometrin johtopaikkaa pitää hallussaan edelleen Jari&Taika, tykkäysten määrä lisääntyi viime viikolla 1029:lla. Puskista tullut nettisuosio on ilmeisesti halvaannuttanut hämäläisyhtyeen täysin, koska mitään suurempia ponnistuksia he eivät sosiaalisessa mediassa ole suosionsa jatkuvuuden takaamiseksi tehneet.
ALCHEMY ROAD kasvatti tykkäyksiä tasaisesti ja nousi fanibarometrin nelossijalta pykälää ylemmäksi. ALCHEMY ROADin biisiä on suositeltu FB:ssä yli puolitoista tuhatta kertaa ja bändi on kertonut saavansa tukea myös Playa-yhtyeeltä. Tykkäysen määrässä viime viikolla plussaa 1062.
Mahtava nousija viime viikolla oli myös Raita Ilomäki, joka nousi sijalta 13 sijalle 5 lisäten tykkäyksiään 836:lla.


















Kommentit (9)
Raita Ilomäki on ainakin vielä toistaiseksi melko uusi ja suurelle yleisölle tuntematon artisti, vaikka keikkaileekin aktiivisesti. Hänen nousunsa on juurikin noiden ahkerien fanien tykkäämisen tulosta, ja sen ansaitseekin! Kovaa työtä se itsensä promoaminen on, kun ei ole suurta koneistoa takana.
Toivottavasti nämä 40 edes listattaisiin sellaisilla perusteilla joka ei perustu pelkästään "fanien" tuuletuksiin vaan ihan tuottajien näkemyksiin vahvuuksista ja heikkouksista. Luulisi kilpailunkin parhaaksi olevan se että tuottajat valitsisivat ne kappaleet jatkoon josta luulisivat tekevänsä vielä paremman yleisölle. Pettymys on suuri jos yksikään tuottaja on sitä mieltä että esim. sakkimatti olisi mistään kohtaa A:uutta, B: hyvää: C: lisätuottamisen arvoista musiikkia. Kai niilläkin jonkunlainen ammattiylpeys on vielä jäljellä. Montakohan aivan uutta tekijää tuossakaan joukossa on ? veikkaan ettei yhtäkään. Jotenkin surullista kun muistaa miten tällaista "UMK" mainostettiin uusien kykyjen ja kappaleiden esilletuojana. Eikö kaikki muut kilpailut jo tee tätä samaa muottia pitkin kaiken, onko tämänkin kilpailun toteutettava samaa kaavaa ? Tykkäämisen periaatteestakin voi olla montaa eri mieltä, mutta luulisin ettei se kerro kyllä koko kuvaa vaan vahvistaa jo jollain lailla tunnettujen tekijöiden joukkoa. Nuo tuntemattomammat tekijät ovat peräpäässä ja Hävettää edes ajatella jos sieltä ei kukaan ole jatkossa kappaleen hyvyyden ansiosta. ESIM. otetaan ruotsista 15 suosituinta ja peilataan näihin Suomen samankuuloisiin sakkimatteihin ( Turpaan tulee lätkänumeroin ) On siinä tuottajana kiva hymyillä naapurivaltioille kun joutunut tuottamaan kappaleita joita löytyy kohtuumäärä joka maasta. HÄVETKÄÄ RAJOITUKSIANNE
No, Martinakin pääsi mukaan vain Seiska-statuksensa vuoksi. Että niin se vaan on. Ja barometriin sai ääniä koska oli oikeastaan ainoa jonka ihmiset tunnisti edes nimeltä.
Tuntuu olevan jo vähän valmiiksi huudettu juttu.
Kaikilla ei ole Lauri Ylöstä antamassa peukkua.
Selja Sini on saanut viikossa 24000 katselukertaa, ei ole mahdollista, joku mättää.
Tuntemattomat saavat kamppailla siitä ,että joku tekisi heistä jutun.
Toivon todella että tuomarit valitsevat kappaleen perusteella.
Ja olisi viimeinkin mukava tietää millanen se tuomaristo on? onko se sama kuin esiraati. Tietoa kiitoos;)
On aika ymmärrettävää, että tukea on tullut, sillä Metro-lehden mukaan Iconcrash on Rasmuksen poikien omistaman Dynasty Helsinki -levy-yhtiön listoilla, joka järjestää Uuden musiikin kilpailun finaalin helmikuussa Helsingin Jäähallissa.
Samaa mieltä edellisen kanssa. Toimittajan kirjoitus vaikuttaa jotenkin siltä, että niillä artisteilla joiden uskolliset fanit käyvät päivittäin antamassa äänensä ja bändit jotka ovat pitäneet paikkansa alusta lähtien esim. fanitusbarometrin kymmenen parhaan joukossa, ei ole sitten niin väliä..
Luotan kuitenkin siihen, että tuomaristo ottaa valinnoissaan huomioon myös ne joiden suosio ei perustu pelkästään "vaikutusvaltaisen suosittelijan" tukeen.
Mitä tästä jutusta pitäisi ajatella? Ilmeisesti ainakin vaikutusvaltaisen suosittelijan hankkiminen on hyvä tapa pärjätä kilpailussa ja että kilpailijoiden pitäisi jotenkin saada aikaiseksi "positiivista pöhinää" verkossa. Hieman negatiiviseen sävyyn kommentoidaan myös Jari & Taikan passiivisuutta sosiaalisessa mediassa, mutta ehkä heillä ei ole tarvetta siihen. No, tämähän on kaikki sinänsä varmaankin ihan okei, jotenkin vain ymmärsin tämän biisi ja esityskilpailuksi, ei kilpailuksi siitä kuka pystyy generoimaan isoimman nettiaktiivisten joukon. Tai sitten tuomaristo tekee päätöksensä täysin riippumatta näistä asioista, kuten heidän kuuluisikin. Siinä tapauksessa vaan tulee mieleen, että kovasti töitä nettinäkyvyyden eteen tehneet ovat työskennelleet turhaan. Mulle on melkoisen sama kuka tässä kilpailussa pärjää, mutta hieman erikoiset nää kuviot on. Ehkä ens vuonna homma hoidetaan hieman toisin, kenties puolet päätöksenteosta tykkäysten perusteella? Siinäkin tosin on se ongelma, ettei kaikilla kilpailijoilla ole samanlaiset mahdollisuudet saada tykkäyksiä.
Jee! Seljan biisi on hieno. Icon crash ihan ok sekin.