Klaus Suhosen mielestä on hyvä, että Uuden Musiikin Kilpailussa fokus on uusien kotimaisten artistien esilletuonnissa, ei niinkään Euroviisuissa. Hans on the bass -yhtyeen kilpailubiisin sanoitus on kuitenkin tehty Euroviisuja ajatellen.
- Kertosäkeen sanoitusta tehdessä mietin sitä, miten esimerkiksi itäeurooppalainen yleisö osaa lausua sanat englanniksi, Suhonen myöntää.
Kilpailukappaleen "Only 7 Days" demoversio syntyi nopealla aikataululla.
- Yhdessä päivässä se tehtiin, kun on osaavat tyypit asialla. Vaikka biisi kuulostaa valmiilta, netissä kuunneltavissa oleva versio on kuitenkin vielä demo. Jos pääsemme kilpailussa eteenpäin tai jos julkaisemme kappaleen myöhemmin itse, niin haluan ehdottomasti muokata sitä aika paljon, Suhonen suunnittelee.
Lähde: Radio Itä-Uusimaa



















Kommentit (2)
Ei uskoisi että tuollaisesta äijästä lähtee tuollainen ääni. Biisi on oikeasti tehty 60-luvulla.
Hienoa UMK että annatte aivan uudenlaisen mahdollisuuden myös tuntemattomille artisteille! Ensi vuonna vain paranee kun porukka on ehtinyt hoksata koko kilpailun. Mutta joukosta löytyy jo nyt aivan mahtavia uusia kykyjä!
Esimerkiksi, kun Selja Sinia kuuntelin niin meinasi jakkara lentää alta. Tässä on toinen hänen laulusuorituksistaan. Meikäläinen ainakin pakahtui: http://www.youtube.com/watch?v=InIESrPOUCM
Hyvä UMK, tästä se lähtee!