Anna Inginmaa on 25-vuotias laulajatar Helsingistä. Musiikki on täyttänyt Annan elämän jo siitä asti, kun hän kiipesi 4-vuotiaana kalliolle ja antoi äänensä soida kuvitellulle yleisölle.
Anna on esiintynyt ympäri Suomea ja ansainnut kehunsa sielukkaalla sekä tunteikkaalla esiintymisellään ja miellyttävällä lauluäänellään.
Anna on laulanut omien kappaleidensa lisäksi mm. Andrew's Girlsin lauluja yhdessä The Great Helsinki Swing Big Bandin kanssa.
Anna Inginmaan musiikki edustaa uutta suomenkielistä pop-musiikkia.
Anna erottuu massasta selkeästi tunnistettavalla omalla laulu-soundillaan sekä upealla lava-esiintymisellään, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi.
Antti Suomalainen – musiikkituottaja, säveltäjä
Antti Suomalainen (aka Lex Luthor, Lex Strand) on tuottanut mm. seuraavia artisteja: Paleface, Negative, Lord Est, Dingo, Ville Leinonen, Matthau Mikojan. Tällä hetkellä Antti kirjoittaa musiikkia sekä koti- että ulkomaisille artisteille sekä televisioon ja leffoihin.
”Ihastuin Annan (Inginmaa) ääneen ja esiintymiseen. Ape Anttilan ja Sana Mustosen kanssa olemme kirjoittaneet muutaman kappaleen Annalle ja päätimme lähettää "Meikin alta" -kappaleen Uuden Musiikin kilpailuun”.
"Musiikki on hyvää, silloin kun se tuntuu jossain".


















Kommentit (49)
Minuakin häiritsee Amy Winehousin "You Know I'm No Good"-biisin selkeä lainailu. Tsekatkaa: http://www.youtube.com/watch?v=b-I2s5zRbHg. Voiko olla sattumaa?
Pikkarainen – Su 20.11.2011, klo 05.23
Enpä huomannut paljoakaan yhteistä samaa tempoa ehkä lukuunottamatta. Samalla perusteella voisi toista tangoa syyttää toisen kopioinnista.
Laulaja kyllä erottuu massasta ihanalla rauhoittavalla ja persoonallisella äänellä. Kappalekkin ihan ok, mutta tykimpi biisi olisi voinut räjäyttää pankin. Mielelläni kuulisin jotain menevämpääkin Annalta.
Jotain vikaa tosiaan on tämäm kappaleen kohdalla, kun se ei nouse vaikka kaveriporukan kanssa äänestetään. Väittää, että tykätty, vaikka oikeasti ei sinä päivänä ole ääntä vielä annettu. Kummastuttaa, koska kyseessä on kiva ja erittäin hyvä tulkinta kappaleesta, joka jää soimaan koko päiväksi mieleen. Kiitos esittäjälle. Upea tulkinta.
Oikein hyvä ja tarttuva biisi, sekä eriomainen solisti (kaunis, tunteikas ääni).
Jostain syystä tuo tykkää-nappula on tämän kapplaleen osalta toimi, kun pisteet eivät kartu vaikka kuinka painaa.
@Illu: TYkkäys ei välttämättä näy heti meidän palvelimella olevan välimuistin takia: Jos päiväkausiin ei tapahdu mitään tyhjennä oman selaimesi välimuisti. Annan biisille annetut tykkäykset tulevat kyllä perille, tämänkin aamun aikana tykkäyksiä on tullut muutama lisää.
Hyvä biisi, mutta jostain syystä Ei onnistu toi tykkääminen. OLEN KOITTANU USEAMPANA PÄIVÄNÄ TÄSTÄKIN TYKÄTÄ, MUTTA MITÄÄN EI TAPAHDU???? Eli se luku pysyy samana... Mistä johtuu?
Minuakin häiritsee Amy Winehousin "You Know I'm No Good"-biisin selkeä lainailu. Tsekatkaa: http://www.youtube.com/watch?v=b-I2s5zRbHg. Voiko olla sattumaa?
"Äärettömän kaunis ääni ja tunteella esitetty kappale" Lisää näitä kappaleita olisi mieluisaa saada tämän laulajan laulamina :)
Aivan loistava solisti!
Toki syntikka todella heikko, viulut pois.
Kitaristikin voi vähän improvisoida paremmin.
Anna jatkoon, bändi pois!
Koskettavat sanat ja muutenkin hyvä esitys. Sävelkin on tarttuva. Toivon tämän pääsevän jatkoon.
Ulkomaita varten voisi tehdä myös englanniksi. Ei liene vaikeaa.
Sanat tärkeitä – Pe 11.11.2011, klo 11.08
^
I
I
Erittäin hyvä idis, joka tuli ittellekki mielee. Olis erilaine ja ihan hyvä, mutta enkuks! :P
Sanomattoman hyvät sanat Sanalta
Hyvät sanat, mutta kertsi vois olla parempi. Hyvä ääni laulajalla!
Maailman vanhimmista ammatista tehty hieno biisi. Jos laulaja pärjää hyvin livenä, hyvä vaihtoehto. Kun näitä biisejä työstetään vielä lisää. Ehdottomasti pitää päästä jatkoon.
Kaunis ja puhutteleva kappale. Annan ääni on uskomattoman persoonallinen. Ilo kuunnella ja toivon, että tämä kappale jatkaa kilpailussa.
Koskettavat sanat ja muutenkin hyvä esitys. Sävelkin on tarttuva. Toivon tämän pääsevän jatkoon.
Ulkomaita varten voisi tehdä myös englanniksi. Ei liene vaikeaa.
No joo ei paljon sytytä..
ihan mukava biisi,mutta ei siella viisuissa suomenkielella parjaa!
Kiva sekoitus, Annaa ja Chisua, mutta omalla tavallansa, Cést la vie.
No onhan se vaihteeksi hurjan kiva kuulla puhdasta ammattitaitoista laulua. Laulusoundi kans hurjan hienostunut ja persoonallinen. Tätä ammatillista tasoa sais kyllä olla tuola ns. musamaailman "huipulla" enämpi.
Heh, iskelmähumppaa tämä? Mulle tuli just toi iskelmähumppa termi mieleen tuosta Freemanin jollotuksesta. SE ON ISKELMÄHUMPPAA SUORAAN 70-LUVULTA.:)
Anna on liian upea tämmöiseen iskelmähumppaan.
Hyvä laulaja kaikin puolin. Annalle olisi vaan pitänyt löytää parempi biisi. Teksti on hyvä.
Ei toimi. Masentavaa iskelmää NO NO NO
Ihan ok, mutta jotenkin... vanhanaikainen. Ehkä vikaa tuotannossa, olisi kiva nähdä tämä jatkossa, livenä varmasti parempi.
Erottuu edukseen, hyvät sanat - niitä piti pysähtyä ihan kuuntelemaan! Toivottavasti jatkossa!
Anna Inginmaa livekeikalla:
http://www.youtube.com/watch?v=zf8PlcgHx_c
Jatkossa Suomessa, taidatte yllättää, vaikka rakenteellisesti tylsä. B-osa suomipopiksi ihan jees. JATKOSSA.
Amy Winehouse - You Know I'm No Good
Upea ääni ihmisellä, mutta en oikein muuten osaa pitää tästä kappaleesta. Harmi. Hänen ääntään kuuntelisin mieluusti enemmän.
Muutoin ok, mutta kertosäe on keskinkertainen ja pilaa lupaavan alun. Toimii osittain.