Apila: Mikko Adler, Pasi Kurttio
Helmikuussa 2011 päättivät erään vastikään tauolle jääneen oululaisen orkesterin kitaristi Pasi Kurttio ja kitaristi-laulaja Mikko Adler jatkaa kaksikon hyvin käynnistynyttä yhteistyötä äänittämällä kotistudion hämyssä kappaleitaan, ilman kiirettä ja sellaisin ehdoin kuin molemmille sopi. Työnimi vaihteli viikottain, mutta syksyn korvilla nimeksi asettui Apila.
Apilan musiikissa on mukana sähkökitaraa, rumpuja, urkuja, pianoa, laulua, bassoa, jousisoittimia, rytmisoittimia ja tavaroita, joista lähtee kiva tai kova ääni, esimerkkinä risut, kepit, pullot ja pallot.
Mikon sanoitukset ovat zuomenkielisiä ja kuvaavat usein suomalaista elämää. Lauluissa (ja äänityksissä) riemuitaan, raivotaan, rakastetaan, huudetaan, itketään, nauretaan, jätetään, petetään, eletään. Itseironia ja huumori ovat tasoittamassa koskettavaa, pysäyttävää sanottavaa. Sieltä ei mennä, missä aita on matalin.
Apilan tekemä musiikki on soitannoltaan ja äänimaailmaltaan vaihtelevaa. Musiikki kulkee välillä sumuisella laiturilla herkän pianon kantamana, välillä kitaravallien säestämän ärjynnän riivaamana. Olkoon esilletuonti sitten ärjyntään tai kuiskausta, Apila pyrkii tekemään musiikistaan kaunista ja koskettavaa.
Apilaa elämäsi.

















Kommentit (36)
Itse laittaisin meiltä tänä vuonna ehdottomasti joko tämän tai Lasmaticin edustajaksi sinne missä ne nyt olikaan :D mutta kuitenkin; laitetaas tällaista supi-suomalaista meininkiä tällä kertaa! Harmi, että tämä biisi on aika alhaalla fanituslistalla...
Todella herkkä kappale. Ehkä pitäisi kääntää ja sovittaa englanniksi, jos pääsisi edustamaan Suomea, niin olisi jo huomattavsti realistisemmat mahdollisuudet Euroviisuissa. Mutta tämä jos mikä olisi erittäin kiva nähdä Suomen finaalissa, vaikka ei edustajaksi yltäisikään.
Haikea laulu. Erilaista odotin miesten kuvaan nähden. Eduksi muihin verrattuna siinä että kestää kuuntelua muutamankin kerran. Sanat kuulostavat keskeneräiseksi jääneiltä, kuitenkin joku punainen lanka löytyy. Kilpailijoihin verratessa sanat edukseen. Pientä hiontaa ja ostan...
Kelpo kappale, ainoita tässä kilpailussa jotka voisi isolla estradilla kuulostaakin hyvältä, tämä on kait demopohjalta kuitenkin tässä ? kertsi ei lähde millään tulemaan. Suomeksi suomalaisille.
Kyllä tätä taustamusana kuuntelee, mutta ei tällaista euroviisuihin kannata lähettää. Suomen kielikin vielä. Tätä ei kannata kääntää englannin kielellekään.
Apila rules! Bella!! Vihdoinkin kappale mikà ei ole tusinatavaraa.. Tunnelma ihanan haikea sopii hyvin suomalaisiin oloihin.. olis kivaa kuulla enemmànkin tàltà kappaleita. (Questa canzone è bellissima, un po' melanconica... MI PIACE PROPRIO!! Bravi!!!!Baci, Joa) ,
Muihin kilpailukappaleisiin verrattuna tässä on jotain ideaakin. Olisi mukava kuulla mitä tuottajalla olisi tarjota kappaleelle. Osa kommentoijista voisi pitää kommenttinsa itsellään jos ei muuta kerrottavaa kuin haukkua kappaleita. Toivottavasti APILAsta kuullaan vielä tulevaisuudessakin. Olisiko jossain kuunneltavissa lisääkin Orkesterin tuotantoa ?
Ei ei euroviisuihin. Kansanmusiikkifestareille ehkä. Mitäänsanomaton tekele.
Tyttö istui rannalla rapakiven päällä,jne...Upea tulkinta !
Tämä biisihän on aivan mahtava ja mielestäni sopii euroviisuihin.
Ei aina tarvi olla jotain rokin ränkytystä, vaikkakin kyllä apilalta menee sekin mut minusta tämä parempi.
Hyvät lähtöasetelmat, mutta ei oikein lähde lentoon. Voihan se tosin olla tekijöiden tekemä tietoinenkin valinta, että hissutellen hyvä tulee.
Kaunis ja herkkä kappale. Varmasti monien muidenkin mielestä. Toivottavasti paaset jatkoon ja VOITAT !!!
Yllättävän hyvä..
Olipa mieluisa yllätys että joku tekee tällaistakin musiikkia vielä. Suurin osa kappaleista kilpailussa ei ole jäänyt mieleen vaikka olen kuunnellut niitä muutamankin kerran läpi. Nykyaikana musiikki tahtoo olla sellaista kertakuuntelutavaraa, toisin on tämän kappaleen laita. Suuri kiitos tekijöille. Toivottavasti näen teitä keikalla Itä-Suomessa. Poikien ulkonäkö kylläkin hämäsi melkoisesti. T. tyttö laiturilla.
Hieno biisi. Pikkusen harmittaa että ei saanut tietää mitä tytölle tapahtui. Tarinan alkuasetelma oli niin hyvin rakennettu. Mutta toisaalta... nythän tässä annetaan mielikuvitukselle tilaa. Hyvä!
Hyvin kaunis, haluan kuunnella tätä uudestaan ja uudestaan!
Pidän musiikillisesta rakenteesta, se sopii haikeaan tunnelmaan...
Tämä biisi ei tunnu alkavan ollenkaan.
Herkkää, kaunista kuunneltavaa. Laulajan ääni ja tulkinta jää keskinkertaiseksi. Piano soundaa erinomaisesti. Tällaistakin musiikkia tarvitaan hektisen renkutuksen vastapainona.
Hyvä biiisi ei mitään rokin rinkutusta ,kaunis pianondoitto ja laulajan ääni tosi hyvä biisiin sopiva. laulajalta varma ääntä tulee mut ei tållaise biisiin sovi kuin juuri tällainen.
No olipa mitäänsanomatonta, ei työntänyt luotaankaan kyllä. Erilaisempi onneksi kun valtaosa näistä kilpailuehdokkaista.
HOHHOIJAA!! Jääkaapille.
Ainakin joku vielä jaksaa tehdä vanhemmallekin väelle sopivaa musiikkia. Laulaja ei mikään kaksinen. Kappale tuollainen keskiverto. Pisti muistelemaan, Perhana...
Minäpä tykkäsin ;)
Lisää, Mikko tällaisia, joissa on jotain sanomaa...
Kiva kappale...
Kappale kasvaa hiukan loppua kohden. Mutta muutoin ei suuremmin säväytä. Ei huono, mutta ei tarpeeksi mielenkiintoinen.
Pysähtynyt tunnelma. En löytänyt tästä oikein mitään, joka jäisi mieleen tai säväyttäisi.
Herkkä hyvä kappale , hyvä ääni / sanat VIISUIHIN VAAN!
Jos kovin loppupuolella esiintyy myöhään illalla, yleisö nukahtaa. Ei kiitos tätä viisuihin.
Kaunis kappale mutta ei sovi Euroviisujen finaaliin.
Ihan kiva ylipitkä intro. Mutta missäköhän mahtaisi tulla itse biisi?