yle.fi


ARTo: ”Roudassa”

ARTo: ”Roudassa”

UMK2012: Kilpailijat

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen
5682
tykkää tästä

säv. Arto Sirkiä
san. Arto Sirkiä
sov. Arto Sirkiä, Sami Baldauf

ARTo: Arto Sirkiä, Sami Baldauf, Tero Rikkonen

ARTo eli Arto Sirkiä on laulaja ja lauluntekijä Vantaan Tikkurilasta. 29-ikävuoteen mahtuu paljon keikkoja ja erilaisia kokoonpanoja. Pahitteeksi musiikillisten perustusten luomisessa ei myöskään ole ollut kymmenvuotinen poikakuorotausta.

Intohimoisesti ja suurella sydämellä musiikkia tekevä artisti on työstänyt omaa materiaaliaan vuodesta 2007 lähtien. Sitä ennen hän vaikutti erilaisissa yhtyeissä kuten indie-rock-bändissä Vesilaitos. Sanoituksellinen tausta ulottuukin jo näihin aikoihin, sillä artisti toimi pääasiallisena sanoittajana yhtyeessään. Nykypäivänä musisoidaan sekä huikean bilebändin että sooloprojektinkin parissa.

Kappaleillaan ARTo haluaa herättää ennen kaikkea suuria tunteita, ja jossain määrin saada kuulijan aina pysähtymään sekä ajattelemaan. Musiikissa ei kaihdeta genrerajojen rikkomista, vaan sekoitetaan hienosti yhteen eri musiikin aikakausia ja genrejä. Artisti haluaa tuoda musiikin kautta esille myös oman persoonansa, lämpimän, ajattelevan ja hieman salaperäisenkin ihmisen. Ennen kaikkea musiikissa näkyy artistin herkkyys ja luovuus. Huumoriakin viljellään ajoittain vakavienkin aiheiden sekaan ja kielellisiä koukkuja ripotellaan sinne tänne.

Musiikillisesti ollaan kotimaisten huippujen, kuten CMX, Zen Cafe ja Apulanta maailmassa, unohtamatta kuitenkaan tärkeitä idoleita Metallicaa, The Beatlesia ja Robbie Williamsia.

Kun tämä kaikki juotetaan yhteen ja maalataan tarttuvilla melodioilla, on ARTon soppa valmis. Vaihtoehtoista, tunteisiin vetoavaa ja koskettavaa rock/pop-musiikkia.

Mikä tekee ARTosta muista erottuvan? Persoonallinen ääni, artistin miehekäs koko, osuvat lyriikat ja tuoreen raikas ote musiikintekoon. ARTolta voi odottaa mitä vaan ja ihan minkälaisia kappaleita tahansa. Lavalla artisti elää biisin alusta loppuun täysillä ja kuulopuheiden mukaan karisma hivelee yleisössä olevia.

Musiikille vastapainoa antaa työ lasten parissa päiväkodissa. Jalat maassa pitää rakas puoliso Heidi. Valoa päiviin tuo oman pienen pojan hymy ja nauru. Rokkimies hänestäkin tulee, ei ballerina. 

Lisää artisteista:ARTo

Kommentit (126)

Eiih, mikä menetys tässä oli kun ei päästetty jatkoon!! :O Olis voittanut koko skaban! :( Mikä hukkaan heitto... :P

Kaku Ke 22.2.2012, klo 17.51

Tää on ihanan hullu :)

Anonyymi Ke 1.2.2012, klo 15.11

Hyvä Artooooo !

Kyllä Arto pärjää ! :D

RiiRi Ma 30.1.2012, klo 20.59

Suuret Kiitokset!!
Tuomarien kommenttien perusteella ihmettelen minäkin.
Mutta ei tämä tähän jää ja homma jatkuu
Biisi elää ja se tullaan päivittämään.
Myös lisää tehobiisejä on tulossa.

ARTo kyllä pärjää =)

ARTo Ma 30.1.2012, klo 00.57

Aivan käsittämätöntä ettei tää päässy jatkoon, nyt meni boikottiin koko UMK. Siis mitä järkeä edes näyttää näitä biisejä mitä raati karsii pois ja muutenkin typeräksi tehty koko kisa. KETÄ kiinnostaa noi raadin valitsemat biist. Hah, raati valitsee tekotaiteelliset biisinsä joista sitten kansa näennäisdemokraattisesti saa armoitetusti äänestää edustajan...

Tää olis ollut ihan huippu edustaja, ei me noilla tyrkyillä menestytä niinkuin viime vuonnakin nähtiin (ja mitä väliä edes menetymisellä on!). Ja jos kun ei niin turha sitten on yrittää jollain muka-hienolla, ollaan vaan kuin ollaan ja tässä olis ollu kaikki kohillaan; kieli on suomi, tarttuva kertosäe, joukosta erottuva, eikä sanotuskaan ole mitään maailmanparantamista... Tsemmpiä ARTo!

Voivoi Su 29.1.2012, klo 20.00

Älkää ny viittikö, aivan HIIIIRVEEE!!!

Anonyymi To 26.1.2012, klo 22.13

Reipas ja hyvin etenevä biisi. Tarttuu mukavasti ja kuuntelin useampaan kertaan. Tämä jatkoon.

RiiRi La 21.1.2012, klo 22.08

Reipas ja hyvin etenevä biisi. Tarttuu mukavasti ja kuuntelin useampaan kertaan. Tämä jatkoon.

RiiRi La 21.1.2012, klo 22.08

Jälleen poistettu kommentti? Eikä varmaan ollut meidän koneelta.
Kiitän kommentoijaa tsemppauksesta! Täysillä tietenkin loppuun asti.
Ja täysillä jatkossakin =)

ARTo La 21.1.2012, klo 21.38

Hauska biisi ! Ehdottomasti jatkoon !

Ida Pe 20.1.2012, klo 13.15

Täsmä hitti pienellä hiomisella.
Tarttuvaa ja sanoituksiltaan oivaltavaa.
ARTo Jatkoon!

Von Schnappen Pe 20.1.2012, klo 06.27

Tulkaapa ihmeessä diggailijat ARTo sivustolle Facebookissa.
Ei maksa mitään, ja meillä on siellä hauskaa.

ARTo To 19.1.2012, klo 18.51

Tämä biisi jatkoon tai mä muutan Norjaan ,että silleen

Anonyymi Kartsa To 19.1.2012, klo 17.05

Tämä biisi jatkoo. Mukaanssa tempaava ja hyvät sanat. Pidin tosi paljon.

Pate To 19.1.2012, klo 14.52

Kappale on siis onnistunut jos se pitää hereillä asti.
Kiitos ihmisille, te olette kaviaaria lautasellani.

ARTo Ti 17.1.2012, klo 19.39

Tämä on biisi mikä jää soimaan. Heräsin viimeyönä ja mitä tulikaan mieleen, no Roudassa tietenkin !!
Hauskat sanat ja hyvin etenevä biisi. Ehdottomasti Viisuainesta.

Niiskuneiti Ti 17.1.2012, klo 11.43

Tää on tosi hyvä! Biisi jää soimaan päähän ja hymyilen kun lauleskelen mukana. Sitä en tiiä onko eurooppalaisilla tarpeeksi nallekarkkeja ymmärtääkseen tätä mut ehdottomasti hittikamaa ainaki Suomessa!

Kaisa Pe 13.1.2012, klo 09.48

radiosoittoon kunnolla kiitos, hyvän tuulinen ja hauska biisi. kansainvälisille areenoille ei kyl oo asiaa,,,

Anonyymi Ke 11.1.2012, klo 01.06

Ehdottomasti jatkoon. Tässä on viisuainesta !

Pate Ti 10.1.2012, klo 22.04

Ihme on jos ei tämä kappale ole jatkossa.
Tapahtuu suuri vääryys.
Tarttuvaa energistä poppia, massasta erottuvaa.

Artofani Ti 10.1.2012, klo 17.13

Korjaus, itseasiassa tykkään Putouksesta, mutta kyllä se oli tuo Timo Harjakais hahmo joka jakoi linkin sivuillaan ihan ilman kehotuksia =)
sen jälkeen ihanainen Pilvi Pouta jne...siis heidän faniryhmissään.

ARTo To 29.12.2011, klo 17.41

''Hahhah! Putouksen tyypit tykkäilee kanssa näköjään tätä Facessa! Oikein!''

Urpo, arto on tykänny putouksesta eikä toisin päin.

Anonyymous To 29.12.2011, klo 16.54

Hyvää Joulua Kaikille, ja kiitoksia paljon tsemppauksesta.
Toivotaan parasta!

Älkää olko roudassa, olkaa nättejä toisillenne.

ARTo Pe 23.12.2011, klo 14.04

ARTo voittaa viisut!

http://www.youtube.com/watch?v=_2W8D-cXJos

Antero To 22.12.2011, klo 08.47

Hahhah! Putouksen tyypit tykkäilee kanssa näköjään tätä Facessa! Oikein!

Anonyymi Ke 21.12.2011, klo 17.32

Hyvä pössis pojalla. Vanhempikin lumimummo sulaa tälle biisille.

ZOMBI Ti 20.12.2011, klo 18.52

Etsivä löytää ;) more is less.
Hyvät meiningit.

ARTo To 15.12.2011, klo 00.32

Missä se shirtless-kuva viipyy?!

ArtoIsSexgod Ke 14.12.2011, klo 22.27

Anonyymi muuttaa sitten Ruotsiin.
Olet kuitenkin kuunnellut biisit, vaivauduit ihan?
Liputetaan tälle!!!! JEE!

Ninnu Su 11.12.2011, klo 10.35

Miksiköhän Ruotsin Melodifestival-biisit tuntuu aina melkein kaikki jotenkuten kuunneltavilta, mutta näistä tekeleistä ei vielä ainutkaan? Lähinnä inhoreaktioita herättävää musiikkia tämäkin.

Anonyymi La 10.12.2011, klo 20.03

Ajankohtaista

Uuden Musiikin Kilpailun finaali Helsingin jäähallilla 25.2. Lavalla UMK-finalistien lisäksi mm. Anna Abreu, The Rasmus ja Robin.
Osta liput Lippupalvelusta!
Muista myös After Party!

Majoituspaketit

 

Uuden Musiikin Kilpailu TV2 perjantaisin 27.1.-24.2. klo 21-21.50.
UMK-finaali suorana lähetyksenä lauantaina 25.2. klo 21-23.
Uuden Musiikin Kilpailu lähetetään 24.2. ja 25.2. aitona HD:na Ylen HD-kanvalla

Lähetykset katsottavissa internetissä ympäri maailman.

Katso Uuden Musiikin Kilpailu 17.2.2012

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Yle Areena

Katso fiiliksiä UMK:n kulisseista!

Facebook

Mukana Ylen kanavat

YLE TV2YLE Radio SuomiYleXRadio X3MRadio Vega