Laulajatar Aura Pineda syntyi 19 vuotta sitten Helsingissä. Hän aloitti musiikin opiskelun klassisen kitaran opinnoilla 7-vuotiaana Keski-Helsingin musiikkiopistossa sekä laulamalla 12-vuotiaana Kansallisoopperan lapsikuorossa.
Pop- ja jazzkärpäset olivat kuitenkin puraisseet tyttöä ja niinpä hän haki Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolle keväällä 2009, jossa hän opiskeli jazzmusiikkia lukion loppuun asti. Aura kirjoitti Sibelius-lukiosta ylioppilaaksi keväällä 2011 ja aloitti opinnot Sibelius-Akatemian musiikkikasvatusosastolla.
Laulajana Aura pitää tärkeimpänä päästä vaikuttamaan kuulijoiden sisimpiin tunteisiin omalla sameetisen pehmeällä äänellään. Auran esittämä UMK-kappaleessa ”Kunpa vois” on sekoitettu juureva suomalainen tangomelodia ja nykyaikainen herkkä popilmaisu. Laulu tuntui Auralle heti omalta ja sopivalta, jossa bossanova-vaikutteet loivat pohjan Auran äänelle sopivalle tulkinnalle.
Aura harrastaa kuvaamataitoa, hän tykkää hyvästä ruoasta ja käydä joogaamassa. Auran tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu opiskelu Bostonissa Berklee College of Musicissa, jonne hänet hyväksyttiin opiskelemaan tänä keväänä.
Ari-Pekka ”Ape” Anttila
Ape Anttila on musiikin säveltäjä, sovittaja, tuottaja, basisti ja oman onnensa seppä, joka takoo tarttuvia melodioita kuulijoiden korviin ja mieliin.
Ape syntyi vuonna 1966 Vimpelissä. Pesäpallon pelaamisen ohessa hän aloitti muusikon uransa isänsä tanssiorkesterissa jo 10-vuotiaana. Hän on luonut mittavan uran mm. Lenni-Kalle Taipaleen, Mikko Leppilammen, Jimi Tenorin sekä lukuisten ulkomaisten jazzartistien luottobasistina.
Hänen tuottajauralleen kuuluvat mm Kirsi Rannon kaksi viimeisintä CD:tä sekä Emma-palkitun Vilma Timonen Quartetin levy ”Forward”.
Apen sävellyksiä ovat levyttäneet mm. Anne Mattila, Eija Kantola, Juha Metsäperä sekä Suvi Teräsniska.
Sana Mustonen
Sana Mustonen on Rengossa lasten ja kanojen kanssa asusteleva sanoittaja, joka rakastaa työtään yli kaiken. Sanan tekstejä ovat levyttäneet monet suomalaisten suosikkiartistit Topi Sorsakoskesta Tommi Läntiseen ja Yölinnusta Finlandersiin. Mm. discokuningatar Einin viime kesän comeback-hitti ”Mä jään” on Sanan sanoittama.
Sana Mustonen pitää vahvuutenaan sanomisen rohkeutta. Sitä, ettei mennä siitä missä aita on matalin, vaan pannaan kaikki peliin. Maailma on täynnä laulunaiheita, kun pitää silmät ja korvat auki. Sana on toiminut päätoimisena sanoittajana vuodesta 2007.





















Kommentit (52)
Kiitos Aura aivan upeasta biisistä.
Toivottavasti susta kuullaan vielä.
Aura olen pahoillani kun et päässyt jatkoon, ääni sinulla on kaunis ja kappale ihana.:):)
Järkyttävän kauns. Ei lisää soittoa ettei melodia huku. Aura riittää. Yle hukkaa koko euuroviisut, mutta tällä kertaa Aura riittää...Pois levy-yhtiöille huoraamisesta, pois uuden musan kisoista koska sävelmöät kisaavat...TÄMÄ ON HUIPPU!!!!
Pystykkö viheltää melodian minuutti biisin jälkeen?
Pystyn.
Upea lauluääni.
Käykö euroviisuihin?
Käy, jos halutaan muuttaa sen kisan tarjontaa.
Apen sävellykset ovat monipuolisia hyviä oivalluksia knoppeja joita olet löytänyt ja mikä huikean hyvä loppu.Sanoitus kulkee kuin janoinen lähteen luokse juodakseen,lähtiessään janoisella on kylläinen olo.Laulun esittäjä on vielä nuori mutta potentiaalinen.Hyvä Aura,Sana ja Ape!(setä)
Tää olis ok jonnekin Novaan ja radioon.. tai jonneki keikalle.. mutta euroviisuihin?! Jos tää lähtis - jäis joko toiseks tai kolmanneks viimeseks. Häpeän sitä että kuulun tähän kuuroon ja typerään kansaan. Ihan oikeesti.
Tää on ainut näistä 12:a jonka voin kuunnella loppuun asti ja ihan oikeesti, loppuu kesken, voisin kuunnella pitempäänkin.
Toivottavasti pääset jatkoon, ääni on kaunis.:):)
Kaunis ja vaikuttava kappale. Pitää ladata tämä puhelimeen, kunhan se julkaistaan kunnon versiona.
Auralla on tosiaan samettinen ääni. Pidän siitä.
Ei todellakaan kuulu euroviisuihin. Mahdollisuus mennä ESC.semistä läpi on nolla!
Mitä enempi kuuntelen, sitä enempi tähän ihastun, on niin kaunis ääni. Paras näistä kahestatoista.
Pidän peulluja.:):-O
Lahjakas tyttö, mutta kappale täysin unohdettava.
Toivo elää, tää on paras, oikestaan ihana, ääni on hyvä, jopa pystyin kuunteleen ihan kokonaan vaan enpä usko jotta euroviisuissa menestyy, Suomessa kylläkin.
Aura hienoa!
Hyvä biisi, upea tulkinta. Jää mieleen!
Hahah! Kylläpäs nauratti tuo Kristianin kommentti "Ääni on kaunis ja tumma, mutta selkeästi osittain epävireinen (mikro)." Hän on varmaan kuunnellut lähinnä autotunetettuja pop-biisejä... Kommentti paljasti kirjoittajan heikon asiantuntijuuden.
Kaunis ääni, mutta biisi sävellyksen osalta ei kolahda minuun eikä varmaan viisukansoihinkaan, Suomen kieli vielä miinustekijänä.
Kaunis paketti ja sopivasti viileän etäinen. Tässä ei ole mitään päälleliimattua, joka ärsyttäisi liikaa.
Tämä biisi on sanoitukseltaan; sen rakenteelta ja hallitulta pienimuotoiselta sisällöltään huippu.
Kuuntelin sen nyt taas ties viikon parin tauon jälkeen ja hämmästelen miten pieni voikin olla suurta.
Laulun nimi 'Kunpa vois' on mielestäni silti jokseenkin mitätön, ja vaikka siihen kiteytyy laulun teemaa tulevan tietämättömyydestä, se ei avaa eikä vihjaa laulun sisältöä, eikä siihen johda. Laulun kantava idea piilee kuitenkin ihmissuhteessa, sen mahdollisessa katoavaisuudessa ja ajan hahmottamisen vaikeudessa.
Sana Mustoselle erityisylistys kompaktista sanoituksesta ja Aura Pinedalle isokehu ajan kanssa yhä kauniimmaksi muuttuvasta laulannasta.
Kiva lauluääni! Biisi ei iske. Liian vanhahtava.
Hieno kokonaisuus. Aura todella lupaava artisti. Hyvä teksti. Mielenkiintoinen sovitus. Yllättävän varhainen modulaatio. Sävellyksestä puuttuu valitettavasti jotain. Kertsi liian tavanomaista Luiz Bonfa-osastoa.
Anna Abreun näköä. Äänikin on suloinen. Biisi ei ehkä kovin viisumainen, mutta radiosoittoon passeli.
Aivän mitääsanomaton biisi. Ei jää mitään mieleen.
Älä välitä!!!
Jengi elää menneessä ja luulee että uusimalla Lordin voitto, niin heti kelpaa maailmalle.
Teräsbetonia kokeiltiin heti Lordin jälkeen ja metsään meni.
Hyvä biisi sinulla ja kaunis ääni..
Alaäänet kuulostaa ihan Sadelta. Tulee sellainen ranskalainen fiilis...
Tätä on ollut viisuissa jo 3 vuotta. Ääni on kaunis ja tumma, mutta selkeästi osittain epävireinen (mikro). Hyvällä biisillä pärjää Suomessa. Äänestä paistaa rakkaus musiikkiin ja laulamiseen, mutta tunnetta tuo vain ikä. EI jatkoon.
Voi että miten hienoa kun löytyy tällaisia ikänsä opiskelleita ja musiikin parissa eläneitä, jotka yllättävät täällä "kevyellä" puolella. Ihana saundi äänessä ja valoa! Hyvä, Aura!!!
Ei ehkä ihan euroviisumatskua, mutta hieno biisi. Pidän laulajan äänestä tosi paljon, biisin sovituksesta en niinkään. Modulaatio biisin keskellä tuntuu väkinäiseltä.
Pysäyttää kuuntelemaan. Ehdottomasti kaunein tämän kattauksen rauhallisista kappaleista. Toivottavasti pääsemme nauttimaan Auran live-vedoistakin kisan aikana.
Onpa kuulas ja nuoruudenpuhdas ääni. Lisäksi oivallinen sanoitus. Ei muuta kuin menestystä mitä ikinä teetkin. Hyvä Aurora!
Eija Pessinen, Euroopan paras naiskeksijä 2009-2010