Fatima Koroma: ”Different Coloured Socks”

Fatima Koroma: ”Different Coloured Socks”

UMK2012: Kilpailijat

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Areena linkki: http://areena.yle.fi/audio/1319728635600

2167
tykkää tästä

säv. Joni Masko
san. Joni Masko, Petra Masko
sov. Joni Masko

Fatima Koroma on 80-luvun puolivälissä syntynyt laulaja, joka valloitti Suomen Idolsissa keväällä 2011. Kaksivuotiaasta tuohon saakka hän oli lauleskellut lähinnä suihkussa, eikä esiintymiskokemusta ollut. Fatiman esiintymistä seuratessa sitä on kuitenkin vaikea uskoa todeksi, sillä Fatiman karisma ja lauluääni vakuuttavat yleisön kuin yleisön!
 
Idolsin jälkeen Fatiman laulu-ura on lähtenyt etenemään ja tällä hetkellä hän esiintyy solistina parissa bändissä sekä hakee vauhtia uralleen Uuden Musiikin Kilpailusta.

Blues- ja soulartistien, kuten Stevie Wonderin vaikuttamana Fatima on löytänyt oman genrensä ja hän on kuin syntynyt soulin pariin. Tulkinnat vakuuttavat, että valinta on paitsi rohkea myös ehdottoman oikea. Fatiman avulla myös suuret kuulijakunnat voivat rakastua soulmusiikkiin!

Joni Masko

Joni Masko on 33-vuotias biisinikkari Espoosta. Säveltäminen on ollut osa Jonin elämää jo 3-vuotiaasta asti, joskin se on saanut ammattimaisemman otteen vasta viime vuosina.

Jonin biisi "Man In Squalor" oli mukana vuoden 2011 Suomen Euroviisujen nettikarsinnassa ja sijoittui 15 parhaan joukkoon. Kisan jälkeen hän on tehnyt yhteistyötä muutaman laulajan kanssa ja säveltää myös musiikit lähitulevaisuudessa julkaistavaan kokopitkään elokuvaan. Tämän vuoden Uuden Musiikin Kilpailuun Joni osallistuu biisillä, jonka esittää Idolsista tuttu Fatima Koroma.

Säveltäjänä Joni on monipuolinen ja hän on halunnut pitää tyylinsä luokitteluista vapaana. Hän nimittäin taipuu niin Suomi-rockin ja popin kuin jazzin, soulin ja sinfoniamaisen elokuvamusiikinkin tekoon. Ennakkoluulottomuuden ja kokeilunhalun vuoksi Jonin musiikissa yhdistyvät hienosti eri musiikkilajien elementit.

Jonin tapa luoda musiikkia näyttää ulkopuolisen silmissä merkilliseltä. Hän ei lähde hakemaan melodioita esim. pianon avulla vaan biisit soivat ja muokkautuvat hänen mielessään valmiiksi sovituksiksi. Sen jälkeen hän "kääntää" kappaleen muiden ihmisten kuultavaksi musiikinteossa yleisimmin käytettyjen ohjelmistojen ja midipianon avulla.

Sanoitusideat syntyvät arjen pienistä huomioista ja vaikka säveltäminen onkin ensisijainen intohimo, eivät Jonin sanoituksetkaan ole luovuutta vailla!

Lisää artisteista:Fatima Koroma

Kommentit (103)

Nyt ainoa silppu joka nähtiin oli valitettavasti tuomareiden tekemä silppu itse biisistä ;)

Joni Masko Ke 1.2.2012, klo 11.01

voin sieluni silmin nähdä fatiman laulamassa tätä laulua bakun lavalla paperisilpun sataessa hänen päällensä suomen voiton kunniaksi. (sieluni silmä näkee pisteitä tulleen 253 ja ero toiseksi tulleeseen on 27 pistettä :)

Anonyymi Ke 25.1.2012, klo 17.12

Uusi sivu avattu!

www.jonimasko.com

Biisejä tilaustyönä vaikka synttärilahjaksi, muistotilaisuuteen, häälahjaksi (sivulla karaokeversioesimerkki).
Valitse tyylilaji ja sanoitusaihe. Sävellän, sovitan, sanoitan. Valitse karaokeversio (laulat itse), tai sitten laulatan osaavalla artistilla.

Ei biisejä kylmästi kaupan hyllyltä vaan ihan oma räätälöity tilaajalle. Tsekatkaa!

P.s. Myös Different Coloured Socks löytyy paremmalla laadulla jos sen perässä tulit ;)

Joni Masko Ti 24.1.2012, klo 23.39

RoRoManco: Musiikin tuottaminen studiossa on kallista. Itse en osaa soittaa enkä laulaa eikä minulla ole bändiä. Tämä kilpailu lupasi tuotannon taakse ja raakademojen piti riittää.

Musakoneisto toimii hyvin pienissä ympyröissä, joihin pääsyssä vaaditaan koko paketti. Bändi, laulaja, tuotanto, kaikki. Hyvin paljon ratkaisee, missä piireissä pyörit ja onko pätäkkää taskussa.

Moni muusikko on samassa tilanteessa: vaikka musiikki on sydämessä ja se soi päässä niin silti on todennäköistä, että pimentoon jää. Joku kysyi multa joskus:"Miksi sä teet näitä? (tarkoittaen biisejä)". Niin miksi joku kirjoittaa runoja tai soittaa kitaraa vaikkei hän koskaan lyö läpi? Siksi koska se ei ole kaikilla tavoitteena. Se on harrastus, josta saa mielihyvää ja se parantaa elämän laatua.

Tämä oli mun ensimmäinen soul-biisi ikinä. En ole koskaan edes kuunnellut soulia, joten ei varmasti moni tykkää. Ja olen samaa mieltä: biisi on monelle liian vaikea.
Viime vuonna tein viisuihin ensimmäisen jazz-biisin ikinä. Sama juttu. Erilaisen musiikin tekeminen on kuitenkin kivaa. En ole täydellinen ja näistä opitaan, näissä kehitytään.

Apuna minulla on keyboard, tietokoneäänet, mikki, Reason ja Cubase. Niillä saa kuitenkin ihan kelvollista aikaan kun oikein yrittää. Hienoahan se olisi joskus kuulla oma biisi oikeilla soittajilla, oikealla tuotannolla ja studiolla. Ehkä jonain päivänä.

Sitä ennen fiksaan kotisivuani. Päivitän sivultani raakilebiisit masteroiduiksi (taito jonka opin vähän aikaa sitten :) ) ja ne ovat kuultavissa ennen 27.1.

Joni Masko Ke 18.1.2012, klo 23.01

Ööö, Jani Masko (säveltäjä), mitä järkeä lähettää raaka-demo tälläiseen kilpailuun? Kuka kykyihisi luottaa, jos et itse luota (ja satsaa studioversioon..)? Laulaja on lahjakas, mutta tässä biisi-raakileessa ei kuulija kyllä jää positiiviseen mielentilaan. On kuin kaksi eri biisiä olisi laitettu väkisin yhteen. Monen taviskuuntelijan kohdalla ensivaikutelma on pilattu. Ensivaikutelma on tunne, jonka kuulija muistaa loppuikänsä, valitettavasti. Kaikkea hyvää toivon tällekin!

RoRoManco Ke 18.1.2012, klo 17.32

Ei tämä kyllä bluesia ole, mutta olisi ainakin uutta ja ainutlaatuista musaa Suomelta!

Anonyymi Ke 4.1.2012, klo 18.49

Vuoden 2007 Helsingin kisoissa kuultiin bluesia Unkarista, en muista miten sijoittui mutta oli kyllä parempi kun tämä.

Anonyymi Ke 4.1.2012, klo 12.57

Aika tylsä. Meinasin nukahtaa. Sympaattinen tyttö ja ihan ok lauluääni, mutta biisi ei ole hyvä.

Eki Ke 28.12.2011, klo 20.22

tämä voi voittaa koska en ainkaan muista että viisuihin olisi lähetetty bluessia ;) ja hyvä biisi

Anonyymi Ke 21.12.2011, klo 18.01

Fatima on kyllä paras laulaja tässä joukossa. Kappale vaan taitaa olla liian monimutkainen viisuihin. Erikoiset rytminvaihtelut eivät ehkä uppoa tavallisiin kuulijoihin. 12 joukkoon kuitenkin ehdottomasti.

Anonyymi Ma 19.12.2011, klo 23.46

Heh... niinhän tuon Escstats-taulukon voisi tulkita, äänestäneitä on kuitenkin aika paljon ja useasta maasta, ja jokainen voi äänestää tuolla vain kerran :)

Nyt kuitenkin ratkaisee mikä Suomen tuomareiden mielestä on paras maatamme edustamaan ja sen mukaan valitaan Top12. Jos potkaistaan tässä kohdassa tyhjää, niin uusi biisi on jo tulossa. "Vähän menevämpää" tällä kertaa, jonka Suomen Adele tulee laulamaan kun aika on kypsä ;)

Joni Masko Ma 19.12.2011, klo 18.15

Hiukkasen pistää naurattamaan, kun Viisukuppilassa ihmetellään että mitäs Fatiman biisi tekee kolmanella sijalla kansainvälisellä tasolla... Eihän siinä muuta ihmettelemistä ole kun se että siitähän tykätään!!!!

Anonyymi Su 18.12.2011, klo 01.47

Aivan, olen kuullut myös useamman mainitsevan että Fatiman ääni kuullostaa ihan kuin Adele laulaisi. Suomen Adele, Euroviisuihin!

Anonyymi Su 18.12.2011, klo 01.15

Fatima on Suomen Adele ;-) Jatkoon!

Anonyymi La 17.12.2011, klo 17.54

Esikarsinnoissa? onko jatkoon päässeet jo julkistettu?

Anonyymi Ke 14.12.2011, klo 22.21

Hyvä tuo Joni Maskon tään vuoden biisi, uskomatonta, ettei ollut mukana esikarsinnoissa...

Anonyymi Ke 14.12.2011, klo 21.18

Voi, se Italian biisi oli hieno, oikeastaan mieletön!! Voin kuitenkin varmuudella kertoa, ettei tässä ole edes tyylilajillisesti yritetty hakea samaa. Vaikutus on siis tullut korkeintaan alitajuisesti :)

Mutta säveltäjän (Masko) viime vuoden biisi oli paljon enemmän samaa kategoriaa. Harmi, kun ei silloin valittu Suomea edustamaan. Löytyy tuolta, jos jotakuta kiinnostaa http://www.elisanet.fi/jonimasko/Biisit/Man%20In%20Squalor%20-%20Joni%20Masko.mp3

Peet Pe 9.12.2011, klo 14.31

Hieno biisi, Fatiman tumma vahva ääni sopii tähän erinomaisesti, varsinkin tummiin bluessahtaviin osioihin. Trumpeteilla höystetyistä jatsahtavammista osista en ole ihan niin varma...jotenkin tulee mieleen Italian viime vuoden euroviisu, mikä aina näissä kisoissa (jos tässä nyt ylipäätään tähdätään sinne...) on rasite, vaikka kokonaisuutena tässä ei paista sellainen laskelmoivuus kuin useimmissa muissa. Ois kiva nähdä livenä,siis telkkarissa.

Anonyymi To 8.12.2011, klo 00.09

DCS-raakademo on jakanut näköjään mielipiteet äärilaitoihin. Lämmintä kiitosta ja kehua on tullut yllättävän(kin) paljon kuten myös jonkin verran luokittelua siihen alimpaan saisseen ;) Tämä on enemmän kuin loistavaa, koska harmaa ei-reaktioita-herättävä lokero olisi ollut se pahin.

Iso kiitos lukuisista palautteista ja sydämellistä joulun odotusta kaikille! Ja muistakaa laittaa kylmän varalle joulusukat jalkaan, vaikkapa eriväriset (hekoheko puujalka :) )

Joni Masko Ke 7.12.2011, klo 18.46

Olen yrittänyt vaikka kuinka monta kertaa klikata peukkua tämän solistin kohdalla mutta laskuri ei ota klikkaustani. Samaa sanovat monet muutkin tutut.

Anonyymi Ti 6.12.2011, klo 18.50

Minusta taas tempon vaihtelut toteutettu aivan oikein. Tämän kaltainen eroittuu edukseen myös Euroviisuissa! Instrumentaalisuus ja annetaan solistin loistaa ... juuri tätä olisi tarvittu jo ajat sitten!!!!!!

Miinuksena tuli nyt mieleen että biisin loppu pitäisi ehkä fiksata kuntoon. Nyt loppuu "kuin seinään".

musafani Pe 25.11.2011, klo 13.02

Esiraadin reaktioita ja arvuutteluja laulajasta. Hyvät ihmiset tarvitsemme peukkuja barometriin jos halutaan jotain erilaista TOP12:sta!

Käykää tsekkaamassa!

https://www.facebook.com/photo.php?v=10150395170357841

Joni Masko To 24.11.2011, klo 22.38

Ja Pikkarainen hämmentyy, kun rakenne ei olekaan: Intro, A, B, A, B, C, B modulaation kans ja outro :)

Muusikko Ti 22.11.2011, klo 21.12

Laulaja osaa hommansa, mutta biisin rakenne on levoton: välillä juostaan, välillä laahataan.

Pikkarainen Su 20.11.2011, klo 07.41

Loistobiisi! Ja vasta demoversio?! :O Hyvä meno, kunnon sanoma ja biisin täyttää täydellinen laulaja! Rahkeita voittoon! Ulkomailla ei jakseta kuunnella suomea.!

Anonyymi Su 20.11.2011, klo 00.42

Fatimasta:

http://suosikki.fi/viihde/uutiset/idols-suosikki-fatima-pyrkii-euroviisuihin-kuuntele-kappale

Huhuu Ma 14.11.2011, klo 18.57

UPEA ääni!

Mie Ma 14.11.2011, klo 15.14

Tämä jos läpäisee Suomen karsinnan, niin olisi hyvä nahdollisuudet Euroviisuissakin! Hyviä kappaleita on muitakin, mutta tämä erottui tyylinsä puolesta. Sekä sanojen, että sävelen osalta. Esittäjä vielä täydensi kokonaisuuden!

pappi La 12.11.2011, klo 18.59

Jatkoon ja viimeistelyyn. Hieno, taidokas biisi.
Fatima on hyvä live esiintyjä. Realistiset mahdollisuudet hyvään sijoitukseen euroviisulavalla. Kappale ja esiintyjä, josta voimme olla ylpeitä. Jotain erinlaista Suomesta.

Anonyymi La 12.11.2011, klo 14.52

"Euroviisu" kamaa. Jatkoon ja toivottavasti Bakuun!

Anonyymi Pe 11.11.2011, klo 22.42

Ajankohtaista

Pernilla on Uuden Musiikin Kilpailun voittaja

Katso När jag blundar Elävässä arkistossa

 

 


Uuden Musiikin Kilpailu 2012 Elävässä arkistossa

Uuden Musiikin Kilpailu 2012 finaalin huippuhetket

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Areena linkki: http://areena.yle.fi/video/1331907707966

 

Facebook

Mukana Ylen kanavat

YLE TV2YLE Radio SuomiYleXRadio X3MRadio Vega

Muualla Yle.fi:ssä