Lasmatic: ”Yksin yhdessä”

Lasmatic: ”Yksin yhdessä”

UMK2012: Kilpailijat

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Areena linkki: http://areena.yle.fi/audio/1319793517717

6384
tykkää tästä

säv. Lassi Ylönen
san. Lassi Ylönen
sov. Lassi Ylönen

Lasmatic: Annika Tepponen (laulu), Lassi Ylönen (rummut, tuotanto), Inari Ruonamaa (koskettimet, saksofoni), Janne Kinnunen (basso), Tero Holopainen (kitara)

Lasmatic on syksyllä 2008 perustettu pop-yhtye, joka sai alkunsa, kun rumpali-lauluntekijä Lassi Ylönen pyysi ystäväänsä Annika Tepposta laulamaan kappaleitaan. Ensimmäinen tekele oli tilaustyö, bossanovaa Love Boat -bileisiin. Juhlaväki otti laulun innostuneesti vastaan, joten kaksikko päätti jatkaa projektiaan.

Musiikkia on syntynyt vuosien varrella tiheään tahtiin ja mukaan mahtuu monenlaista: on erolaulua, mäkimiesten ylistystä, tanssikappaleita, masentuneen hirven sielunmaisemaa. Lasmatic haluaa siis olla tyylillisesti ja tekstillisesti monipuolinen, mutta jokaista laulua yhdistää melodisuus. Monet kappaleet ovat saaneet radiosoittoa mm. toiveohjelmissa ja yhtye on ollut kolmeen otteeseen YleX:n X-ryhmän kellarinostona.

Lasmaticin äänitteitä Annika ja Lassi ovat tehneet kahdestaan, mutta keikoilla kokoonpano on laajempi. Kosketinsoittajan ja saksofonistin tehtävistä vastaa groovaava Inari Ruonamaa, bassoa släppää nuori ja osaava Janne Kinnunen ja kitaran varressa työskentelee isosoundinen Tero Holopainen. Piirit ovat Kuopiossa pienet, joten kaikilta jäseniltä löytyy yhteistä bändihistoriaa useista eri kokoonpanoista. Bändi on kasvamassa yhteen ja tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu tehdä myös äänitteitä kimpassa.

Lisää artisteista:Lasmatic

Kommentit (82)

En ole pitänyt tästä, mutta silti tämä soi päässäni vähän väliä? Ei tämä viisuihin taida sopiva olla, mutta teatteri-ihmisenä ajattelen, että tämä olisi upea jossakin näytelmässä, jopa kotimaisessa elokuvassa.

Anonyymi Ti 17.1.2012, klo 23.24

Vaikuttava, mutta iloton, pessimistinen ei ehkä pärjää Viisuissa

Anonyymi Ma 16.1.2012, klo 16.46

jees biisi, tykkäisin radiostaki enemmän tällasta kuunnella. kertsissä vaan tuntuu menenevän liian korkeelta , laulajan ääni ei oikein riitä.

Anonyymi Ke 11.1.2012, klo 02.38

Ihan kaunis kappale! Ei ole mielestäni erikoinen taso missään biisissä tänä vuonna, mutta tätä nyt sentään kehtaa kuulostella, ei ole mitään viisuhumppaa eikä rääkymistä ainakaan :)

S-Tyyppi Ke 4.1.2012, klo 22.19

Tästä tulee harrastelijafiilis. Lisäksi jollain tavalla synkkä ja masentava tunnelma. Suomenkielisen viisun pitäisi olla todella iskevä, jotta se menisi Euroopassa läpi.

viisufani La 31.12.2011, klo 03.05

Toivottavasti jatkossa. Tarjoaa osaamista ja siksi miellyttävä kuunnella kokonaisuutena hyvää biisiä.

Ammattilainen To 29.12.2011, klo 09.59

Amatööritasoa muka!!!! Ei tuolla paljon "ammattilaiset" juhli kärkipäässä. Taso on siellä karu. Tämä on erilainen jopa 3/4 osa rytmiltäänkin. Paras näistä ehdottomasti.

anonyymi To 29.12.2011, klo 09.40

vau... Siisti kertsi! Hyvä muutenkin!

jouko Su 18.12.2011, klo 21.41

persoonallinen biisi. hyvä melodia- joka onkin kaikkein hankalin osa

as Su 18.12.2011, klo 16.25

Hieno biisi, tykkään todella paljon.

anonyymi Pe 9.12.2011, klo 23.56

Siis upeaa LIVENÄ!!!!!!Toivottavasti pääsette kuulemaan!!!!

Anonyymi Ma 5.12.2011, klo 14.29

Kaunis laulu.

Tekstiä kuljetetaan melodian laineilla vaivattomasti ja laulun ajatusta ei rasita riimirunouden tukikulmat.
Laulu tuo myönteisesti mieleen Gösta Sundqvistin tuotannon.
Sundqvistiin nähden Lassi Ylösen ote on kuitenkin omaperäisesti pehmeämpi, eikä ihan Göstan tavalla puuhun puukolla veistetty.

Tekstistä karahtaa korvaani oikeastaan vain B-osan "kuihtukaamme toistemme seuraan". Onko se todellakin "kuihtukaamme", vai kuulenko jälleen väärin?
Tällaisen periaatteessa ikävän vanhenemiseen liittyvän kuihtumisen voisi laulussa kyllä kertoa jollain myönteisemmälläkin tavalla, tai sitten välttää tämän varaan vannomista.
Kari Kuuva on jo käsitellyt aihetta vastaansanomattoman raadollisesti laulussaan ' Rupsahda rauhassa rakkaani mun'.
Näistä kuihtumisista ja rupsahtamisista me kaikki teemme aikanamme oman tilimme.

Annika Tepponen laulaa hyvin ja vaikka B-osa vaikuttaakin nyt tällä demolla hieman kireältä, uskoisin paremmalla studiotekniikalla päästävän tulevaisuudessa homman kanssa sinuiksi.

Entinen tietäjä Ke 30.11.2011, klo 13.14

Niin, Azereiden biisihän miellytti kaikkia varmaan viimeksi. Joutavaa roskaa se oli. Miksi ei vaihtoehtona voisi olla tällanenkin. Ei kiitos diskohumpalle.

Anonyymi Ti 29.11.2011, klo 22.15

Siis, ei näin hyvää kertsiä saisi heittää roskiin jonkun helposti ratkaistavissa olevan laulutekniikka-ongelman takia. Vaihtoehtoja on kaksi. Joko muutatte sävellajia alaspäin ja silloin pitää varmaan A-osan melodiaakin vähän muunnella ettei se mene liian alas. Tai sitten solistin pitää käyttää vähemmän volyymia ylä-äänissä jotta äänihuulet pysyisi "neutral mode"- asennossa. Ja kaikkea hyvää Lasmaticille! Amatöörimäisyys on valttia eurohumppakilpailussa.

Merkkierkki Ti 29.11.2011, klo 02.01

Kyllä amatöörimeininkiä saa olla,kun ollaan näinkin hyviä. En vaan jaksa ymmärtää kilpailun suosikkien tasoa, ei lauluääntä, ei nuottikorvaa, ei mitään uutta. Tällä kappaleella on edes nuo asiat kunnossa.

Anonyymi Su 27.11.2011, klo 11.19

Tässä oikein kunnon amatöörimeininki. huh huh.

Anonyymi La 26.11.2011, klo 23.51

Tykkään edelleen Lasmaticista- tsemppiä!

Pike La 26.11.2011, klo 12.01

Ihana ääni, biisi kestää toistuvaa kuuntelua, toivottavasti menee jatkoon!

Anonyymi Pe 25.11.2011, klo 17.13

Todella hyvä yritys vaikka sävellyspuoli hakusessaan.

Demi To 24.11.2011, klo 19.44

Mahtavaa työtä, entiset musiikkilukiotoverit! Kaunis ja hienosti rakennettu kappale.

Toivottavasti ihmisillä on järkeä, sillä tällä voi mennä vielä pitkälle.

Anonyymi To 24.11.2011, klo 11.33

Hyvä juttu- suunta listalla ylöspäin!

Pike To 24.11.2011, klo 09.39

Huoh mitä kommentteja. Tämän Idolsit ja muut saa aikaan - jokainen kaduntallaaja luulee olevansa validi kritisoimaan musiikin ja sen esittäjien teknistä puolta.
Ymmärtäkää maallikot: musiikki on äärimmäisen monimutkainen asia jota luonnonlahjakkuudet harjoittavat 20 vuotta 3-8h päivässä jokainen päivä päästääkseen huipulle. En tiedä yhtään toista alaa joka vaatisi harjoitusta niin paljon - aivan, ei edes lääkärit. Itse en täydellisenä maallikkona lääketieteen suhteen menisi opettamaan kuinka lääkärin tulisi toimia.
Mielipiteitä saa olla, ja tykkäämättä saa olla mutta niiden perustelu (musiikin tekniseen puoleen vedoten) ilman auktoriteettia on vain tuulen huminaa.

Anonyymi Ke 23.11.2011, klo 00.52

Ei tarpeeksi tusinatavaraa Euroviisuihin.

Anonyymi Ti 22.11.2011, klo 20.06

ihana laulaja,jaksaa kuunneella pakottaa kuuntelemaan aina uudestaan,hienoa että meillä löytyy näitä helmiä!!

Anonyymi Ti 22.11.2011, klo 08.52

Paras biisi näissä kisoissa! EI mitään tusinatavaraa, vaan elämänmakuista, aitoa ja rehellistä. Hyvä Lassi!
Laulaja on persoonallinen, taitava, omaa mahtavan soundin ja osaa laulaa ihan mahdottoman hyvin livenä! Ihmettelen kyllä, jos joku kuulee tässä demossa epävireisen äänen. Varsinkin ylä-äänet ovat parasta! Olen monta kertaa häntä kuullut livenä ja tulee pärjäämään kansainvälisellä tasollakin. Mietityttää muutamien muiden laulajien kohdalla, mitenkähän luo live-esitys ja -laulu onnistuisi...
Olen ylpeä teistä, Lassi ja Annika + muu Lasmaticin porukka!!!! :)

Laulaja Su 20.11.2011, klo 13.21

Mahtipontinen. Kolme minuuttia kului kuin siivillä, eli hieno suoritus.

Pikkarainen Su 20.11.2011, klo 07.03

Onpa todella hyvä kappale ja loistava laulaja. Finaaliin ehdottomasti.

Anonyymi La 19.11.2011, klo 16.31

Paras biisi ja paras laulaja.Jatkoon ehdottomasti.

Anonyymi Ke 16.11.2011, klo 17.56

Joo, anteeksi, en voi tietenkään tietää onko Annika käynyt laulutunneilla vai ei. Jotain hämärää tässä kuitenkin on kun mennään kertsiin. Ehkä vokaalit y ja i pitäisi laulaa suu mahdollisimman kiinni eikä niitä saisi "puhaltaa" tällä tavalla. Volyymiahan on pakko käyttää tällä korkeudella.
Vaikka en tätä pakettia kelpuuttaisikaan 12 joukkoon niin täytyy kyllä myöntää että tässä on koko joukon paras kertsi. Hyvä Lassi!

Merkkierkki Ke 16.11.2011, klo 11.41

Jatkoon ja viimeistelyyn. Hieno, raikas biisi.

Anonyymi Ti 15.11.2011, klo 21.45

Ajankohtaista

Pernilla on Uuden Musiikin Kilpailun voittaja

Katso När jag blundar Elävässä arkistossa

 

 


Uuden Musiikin Kilpailu 2012 Elävässä arkistossa

Uuden Musiikin Kilpailu 2012 finaalin huippuhetket

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Areena linkki: http://areena.yle.fi/video/1331907707966

 

Facebook

Mukana Ylen kanavat

YLE TV2YLE Radio SuomiYleXRadio X3MRadio Vega

Muualla Yle.fi:ssä