Martina Aitolehti (s. 16.7.1982) on Suomen seuratuin julkisuusalan yrittäjä ja artisti. Itseään määrätietoisesti median, muodin ja musiikin saroilla markkinoinut bisnesnainen on onnistunut luomaan uniikin tuotteen, Martinan, joka konseptina on kasvanut jo kansainvälisen tason brändiksi.
Kaikki tuntevat Martinan.
Kaikki haluavat Martinan.
Musiikki, laulu ja tanssi ovat Martinan elämäntavan kantavat pilarit, joiden kautta hän ilmaisee itseään ja paljastaa rivien välistä niitä asioita, joita moni toimittaja on jo kauan yrittänyt urkkia – tosin huonolla menestyksellä, sillä Martina tuntee pelin säännöt usein toimittajia paremmin.
Omalle uralle merkityksettömien asioiden sijaan Martina on keskittänyt energiansa vuosien intensiivisiin laulu‐ ja tanssiopintoihin sekä tiukasta työrytmistä tunnetun Dazzling Ladies -tanssiryhmän luotsaamiseen. Tämän ohella hän on ehtinyt myös kouluttautua kampaajamaskeeraajaksi, perustaa perheen, johtaa Miss Helsinki -organisaatiota, tähdittää lukuisia tv-ohjelmia ja nauhoittaa Universal Musicille omaa nimeään kantavan debyyttialbumin.
Martina‐pitkäsoitto julkaistiin maaliskuussa 2011, tammikuussa ilmestyneen 9 Digits -sinkun saattelemana. Varta vasten Martinalle räätälöityjen biisien tekijäkaartissa vaikuttivat lukuisat dancepopin velhot, kuten DJ Mobster ja JS16. Jälleen kerran Martina osoitti toteuttavansa kaiken mitä haluaa – ja millintarkalla työllä.
Debyytin rohkea ja nöyristelemätön ote hehkuu Martinan luontaista vetovoimaa, joka tarttuu yleisöön myös livekeikoilla. On selvää, ettei Martina voisi elää ilman musiikkia. Tinkimätön ja määrätietoinen nainen kiteyttääkin musiikin tekemisen syyn yksinkertaiseen muotoon: Se pitää minut ihmisenä.




















Kommentit (276)
kyllä martina osaa laulaa.martina jatkoon!
Hyvä Martsu! Olet tehnyt lujasti töitä musan eteen ja tee vastakin! Tää ei ollut sun kisa, mut muita juttuja tulee! Olet upea, kaunis ja periksiantamaton nainen! Unelmat on unelmoijia varten, teot on tekijöille!
Tasapaksu, ei aidosti sytyttävä, ei huonokaan. Tästä olisi voinut saada paremmankin työstämällä. Kuitenkin hyvä meno päällä. Voittaa kaikki UMK TOP12:ssa olevat.
Marttina ei osaa laulaa..
Ei tykkää. tasapaksu dance biisi. suomessa parempia tälläsiä. Martina ei osaa vielä kunnolla laulaa. menisi laulutunneille ja yrittä myöhemmin uudelleen.
Nyt kaikki äänestämään Martina jatkoon!! Pakko päästä!
tosi jees biisi :) kaikki muut ehdokkaat on toodella surkeita xD toivottavasti Martina pääsee jatkoon!
kyllähän tää tosi tasasta oli että hukkuu kyllä ennen kuin huomataankaan. mutta toivotan martinalle jatkoja, vastahan tää musapuoli hänellä alkamassa. mutta jos tämä finaaliin menee, niin sitten kyllä fiilistä lisää peliin!
Liian tylsä sävel ja liian tavallinen sointukierto
Marttiina, Suomen seksikkäin nainen <3
Tähän on ihan sika hyvä! :) Just sopiva rytmi ja muutenki kesäisen ja mukaansa tempaavan olonen. Jos lavaesiintymiseen vielä petrais vähän enemmän niin varmasti tulis hyvä! Ja muutenki on tosi lapsellista että jotkut ei pidä tästä vaan sen takia että Martina laulaa tän.. Tä oli vaan mun mielipide mutta äänestän tätä ehdottomasti!
Ihan sama kenet Suomi lähettää Euroviisuihin,
koska loppusijoitus on aina 15-20.
Johtuen Itä-Euroopan maiden kotiinpäin vedosta.
Valitettavasti kovasta halusta ja yrityksestä huolimatta Martinalla ei ole oikein minkäänlaista karismaa esiintyjänä, vaan on aika mielenkiinnoton "puupökkelö". EI milllään pahalla, mutta karismaa joko on tai sitä ei vaan ole. Vaikka lauluääntä voisi kuinka manipuloida niin karismaa ei voi.
Ihan kiva! Mutta Särmä puuttuu! live-esityksessä laulu oli tylsä tosin se johtui Sävelestä tämä on tylsä,Mutta jotenkin mä tykkään tästä!mutta parempia olivat martinan 9 digits ja Red light on! Arvosana 6/10!
Tottakai se, kuten myös ao. artistikin, on vitsi. Pakkohan tässä on olla ideana se, että "vedetään kunnolla överiksi, niin ainakin kaikkein urpoimmat uskovat tämän olevan hyvä ja äänestävät S-ketjun ravintolasta nimensä löytäneen artistin jatkoon".
Siis onko toi kuvaus joku vitsi, vai mitä tää on ? "Suomen seuratuin julkisuusalan yrittäjä ja artisti. Itseään määrätietoisesti median, muodin ja musiikin saroilla markkinoinut bisnesnainen on onnistunut luomaan uniikin tuotteen, Martinan, joka konseptina on kasvanut jo kansainvälisen tason brändiksi."
Jäätävää shaibaa koko biisi. Sopii paremmin turhiin lööppeihin kun laulamaan. Mutta... Harjoitus voi tehdä mestarin.
Valitettavasti Martinassa, tässä kappaleessa tai muutoinkaan koko esityksessä ei ole mitään, mitä kansainvälisillä areenoilla ei olisi jo nähty miljoonaan kertaan. Menestystä ei tällä setillä takuulla tule. Jotta menestykseen on mahdollisuuksia, pitää olla jotain erikoista muttei liian erikoinen, persoonallinen mutta kuitenkin kansainvälisesti ymmärrettävä ja vielä lisäksi joku jippo tai koukku. Martinan esityksessä sitä jotain ei valitettavasti ole.
Wanha wirsi tällaisen "taiteen" kohdalla: ylenpalttinen narsismi ei pure tässä isossa maailmassa, se on vanhanaikaista. Ei muuta sanottavaa.
Hei!
Oma poikanikin osallistuu tähän kilpaan ja tietenkin fanitan hänen kappalettaan. En missään nimessä halua mollata tätä, enkä muita kanssakilpailijoita. Minusta tämä kilpailu on mielenkiintoinen ja jokainen yrittää pärjätä parhaansa mukaan. Tuomarithan jatkoon selvinneet valitsivat. Varmasti kaikki osallistujat tekivät parhaansa, kunnioittakaamme sitä. Kaikille tsemppiä !
Lattee ja väritön. Tällasii biisejä on tuhansia.
ei jäänyt kyllä mieleen minulla ainakaan, tuiki tavallinen biisi, jonka sanat eivät jää mieleen ja hukkuu muiden alle. PISTE.
Haloo pahvit! Nää on euroviisut! Tää on paras sinne . Sopii joukkoon, ei noita oskareita enempään. Ois aika miettiä, mitä sinne laitetaan. Ei laatukamaa, ei mene perille idässä, ei ruotsissa, eikä muualla. Herätkää äänestäjät. Ei pärjää missit , ei hiihtäjät, ei keihäsmiehet, ei formula, ei kukaan. Että silleen
Joo! Valitaan tää tänä vuonna ja sit niinku jo saman tien valmiiks ens vuodeksi Tukiaisen Johanna. Jee!
Just näin. Itsekin järkytyin kun avoimin mielin katsoin Mariasta kyseisen esityksen. Oli se vaan pahankuuloista, kun koko ajan sai pelätä, mihin suuntaan sävelet menevät... Ei oikein pysy nuotissa, joutuu kovasti pinnistelemään. Ääniala suppea ja ääni on heikko, ei kantavuutta. Lisäksi koko esitys oli rehellisesti sanottuna aivan surkea, miten voikin olla niin tönkkö liikkeissään.
Tämä Martina joutui kärjestä pois heti, kun ihmiset Maria!-show'n perusteella kuulivat, ettei livenä laulanta sujukaan kovin hyvin.
Martina viisuihin. Sopivan kepeää! :)
Kyllä tämä kappale kannattaisi euroviisuihin laittaa! Joko tämä tai DCX! Hienoa Martina! <3
Hei c'mon, mistä noi 2309 ihmistä on karannu??????!!
Mä oon eri mieltä tosta ulkonäköasiasta. Martina ei tuu vetään vertoja muille lyyleille missään kisoissa, sitä paitsi muissa maissa valitaan artisteja jotka on sekä hyvännäkösiä ETTÄ osaa ees jotenkin laulaa. Toki huonollakin viisulla voi pärjätä, mutta show on oltava sit melkonen, eikä tähän mennessä oo nähty, että Martinan äänellä pääsis niin hyvään lopputulokseen.