Rita Lovely & the Soultwisters: Rita Lovely, Panu Syrjänen, Leevi Leppänen, Luumu Kaikkonen, Mikko Vuorela
“Soul-nyrkki”
Rita Lovely & the Soultwisters on helsinkiläinen boogaloo-yhtye.
Yhtye aloitti vuonna 2005 nelijäsenisenä instrumentaalibändinä. Ensialbumi "Soup Is Hot" julkaistiin vuonna 2009. Levy on saanut paljon kansainvälistä huomiota ja se julkaistiin myös Japanissa P-Vine levymerkillä vuonna 2010. Soul- ja funk-henkistä musiikkia sisältävä levy on soinut radioissa ympäri maailmaa mm. BBC-kanavan soittolistalla. Kappaleita on myös eri kokoelmilla Japanissa ja Suomessa.
Keväällä 2009 yhtyeen solistiksi kiinnitettiin upeaääninen mustan musiikin tulkitsija Rita Lovely. Paljon radiosoittoa saanut single "I want You / Chicken Soup" tuli ulos joulukuussa 2010.
Parhaillaan yhtye viimeistelee ensimmäistä yhteistä albumiaan "Fast Love". Levy ilmestyy loka-marraskuun vaihteessa 2011 ja sen julkaisee Texicalli/Jupiter.
Rita Lovely & the Soultwisters keikkailee säännöllisesti ja on mm. pyörittänyt Helsingissä omaa klubi-iltaa "Boogaloo-night".
Yhtyeessä soittavat: Panu "Saxman" Syrjänen saksofonit, Leevi Leppänen rummut, Luumu Kaikkonen kitara ja Mikko Vuorela basso.
Bändin kaikki soittajat ovat tunnettuja useista yhteyksistä suomalaisen rytmimusiikin ympyröissä.
Laukut ovat jo pakatut. Let´s Boogaloo!
















Kommentit (33)
Erittäin hieno veto! Pitäis kyllä mennä toiselle kierrokselle! HYVÄ!!!
Edelleenkin kaikista muista ehdokkaista erilaisin ja hienoin biisi.2
Tää on niin paras!! Mikä suomalaisia vaivaa,että heihin puree vain hilipatihittan-musiikki? Come on!!
Tässä biisissä on jotain! Muut on ihan blääh,yhtä ja samaa!
kertonee enemmän äänestäjistä jos tän edellä on 39 kappaletta. ammattitaidolla tehtyä musiikkia, ihan hyvin voisi tän biisin viisuihin laittaa.
Ei täällä ainakaan biisin ja musisoijien hyvyys korreloi mitenkään sijoituksen kanssa... kisassa ihan parhaimmistoa tää oli!
Melko asiallisesti lähtee Livenä tämä bändi: http://www.youtube.com/watch?v=I1E3qtJfi1Q
Jos Suomi haluaa lähettää kisoihin jotain uutta, tässä !!!
Bluesia, vähän soulia on ollut välillä viisuissa mutta tässä esityksessä on "riittävästi" tasoa joten voisimme olla todella ylpeitä että maastamme löytyy myös perinteiset viisuraamit ylittävää musaa. Tämä esitys ja genre eroittuu edukseen Bakussa. Takuuvarmasti pisteitä ainakin runsaasti!
Ihanan rosoinen kappale! Soisin tämän pääsevän mukaan kisaamaan.
Tää on kyllä ihan helvetin siisti biisi.. :( Käsittämätöntä, että viimesenä.
Kääk! Miksi näin vähän tykkäyksiä?! :D Ehkä tuomaristo tietää paremmin ja päästää tämän mestariteoksen jatkoon. ;)
Rytmi tuo mieleen viime vuoden Belgian kappaleen. :D
Omaperäinen ja svengaava kappale! Mahtava laulaja, vahva ääni. Saa väristykset kulkemaan selkäpiissä. Aika hauska, voin kuvitella suuret aplodit heti biisin loputtua.
Tykkään tykkään! ;)
Erinomainen laulaja. Biisi riisuu täysin aseista. Tässä on saatu toimimaan yksinkertainen sovitus niin, että sitä jaksaa kuunnellakin.
Ihan melkein tulee Grace Jones mieleen - vaikka korkeampi ääni, mutta samankaltainen biisi ja laultyyli.
Diggarille: tämä ääni soi puhtaasti, epävireisyydestä ei ole tietoakaan. Ja tyylilajiin kuuluu blue tone, sininen sävel.
Jos englannin vokaaliäänteet olisivat hallussa, tämä olisi täyskymppi. Nyt suomi tulee liikaa läpi.
Kaunis ääni!
Hyvä ääni laulajalla. Enklannin ääntämisessä vaikeuksia vaikka kuulostaakin välillä täysiveriseltä afro-amerikkalaiselta. Jotenkin huvittava kokonaisuus. Sinänsä sympaattinen. Mutta biisi liian tavanomainen. Tylsä.
Tytöllä vähän liian laaja vibrato, joka ei soi aina puhtaasti. Eipä asiaa kympin sakkiin.
Vaikea päättää, yrittääkö laulaja kuulostaa Shirley Basseyltä (ts. siltä monilta Bond-tunnarien tulkilta), vai yrittääkö hän kuulostaa edes vähän joltain muulta. Kummin päin vaan, Shirley Bassey äänestä ja tyylistä kuitenkin tulee mieleen. Harmi kyllä muuta mielenkiintoista tästä kokonaisuudesta ei sitten irtoakaan.
Tästä puuttuu särmää, liian tasainen kappale.
jos tämä edustaisi suomea, eivät ainakaan eurooppalaiset pääsisi valittamaan meidän plagioivan ketään. Erottuu omaperäisyydellään, jotenkin tuo minulle mieleen Taken by a strangerin...
Rita Lovely & the Soultwisters livenä:
http://www.youtube.com/watch?v=I1E3qtJfi1Q
LOISTAVA A, uskomaton muija (Bondit tulee mieleen), kaikki jää A-osaan, olis ollut helppo tehdä 8 tahdin B ja bridge. Rakenne pilas loistavan biisin ja tyylin, mutta uskon Suomi-jatkoon.
Ihan sairaan hyvä laulaja ja mahtavan kuuloinen bändi! Tää kuulostaa oikeesti bändiltä, eikä joltain vaan kisaa varten kyhätyltä väliaikaiskokoonpanolta...
Tämähän toimii myös, saadaan Fatiman kanssa vielä kunnon soulbattle finaalilavalle..
Voi yllättää...tai sitten ei. Vahva laulaja. Erilainen. Ehkä jatkoon. Polkee liikaa paikoillaan.
Kuulostaa ihan bond-tunnarilta! Itse tykkään mutta ei menestyisi Euroviisuissa.
Piti käydä katsomassa millainen biisi kun pyörähdit "bileissä" moikkaamassa Fatimaa. Erottuu! Hienoa. Vähän kuin semmonen etelänhenkinen James Bond-teema hyvässä mielessä! Onnea matkaan!
Wau, kerrankin kuulee Suomessa tällaista tummaa, vahvaa, komeata ääntä, kuin vanhoina hyvinä soul-blues-jazz-aikoina. Ja hienoa, että tällaistakin musiikkityyliä on mukana. Tämä on sitten jo sen verran erikoisempaa, että erottuisi ja voisi pärjätäkin EV:ssa... Yksi suosikeistani!