Idea R'n'B-tähteydestä syttyi siivouskärryä työnnellessä. Metrosiivoojana vaikuttanut Stig päätti vaihtaa alaa ja kirjoitti ensimmäiset kappaleensa tauolla siivouskopissa. Kunnianosoituksena amerikkalaiselle esikuvalleen Nate Doggille artistinimeksi valikoitui Stig Dogg. Toiselta esikuvalta tarttui lempinimi Punavuoren R. Kelly. Stig äänitti ensimmäiset demonsa omin voimin kotistudiossaan ja soitatti niitä hyvällä menestyksellä tuttavapiirilleen. Nopeasti demo levisi rap-piirien avustuksella ympäri Suomen, ja vuonna 2004 Stig kapusi ensimmäistä kertaa lavalle Jumo Jazz Clubilla.
Stigin rapin ja R'n'B:n kliseitä parodioiva tyyli puri yleisöön ja keikkamenestyksen siivittämänä Stig patistettiin levyn tekoon. Ensimmäinen albumi, Stigin itsensä tuottama “Stig Dogg”, julkaistiin 2006 ja seuraava “Stigidilaatio” heti 2007. “Stigidilaatiolla” tuotantoapuna hääri Stigin keikka-dj ja taustalaulaja DJPP. Levyt ja niiltä lohkaistut sinkut käväisivät Suomen virallisilla listoilla, mutta fanikuntansa Stig löysi kuitenkin vasta ahkeralla keikkailulla ja YouTube-hiteiksi kohonneilla videoillaan. Keikkarintamalla Stig niitti mainetta viihdyttävänä esiintyjänä. Usein keikat lähenevätkin stand uppia, kun Stig ja DJPP päästelevät menemään. Stigin esiintymisiin on alusta asti liittynyt tahattoman huumorin aspekti mikkipiuhaan kompastumisineen, ja monien mielestä Stigin huumorin ymmärtääkin kunnolla vasta nähtyään live-shown.
Stig ei ollut tilapäisestä puhtaanapitoalalle ajautumisestaan huolimatta musikaalinen neitsyt Stig Doggin syntyessä. Jo viidennellä luokalla Stig esiintyi ensimmäistä kertaa laulusolistina, ohjelmistona Ne Luumäet -covereita ja yleisönä Kaisaniemen ala-aste. Ehkä tästä kokemuksesta jäikin itämään Stigin halu nousta lavalle esittämään hassuja biisejä. Ennen Stig Doggin ensiesiintymistä Stig ehti kuitenkin vaikuttaa instrumentalistina useissa bändeissä. Multi-instrumentalisti soitti mm. rumpuja G-litter nimisessä pumpussa ja koskettimia Kuja Orchestra -kollektiivissa. Molemmat bändit nauttivat jonkin asteista kulttisuosiota.
Stig on myös tuottanut undergroundräppiä pseudonyymillä Hullu Koira ja tehnyt kappaleita muille artisteille (mm. Kristiina Brask, Elias Hämäläinen, mandopop-artisti A-Lin). Soolouran ohella Stigin suurin intohimo onkin tällä hetkellä co-write-lähtöinen biisinkirjoitus ja tähtäimenä tietenkin maailmanvalloitus. Hullu Koiran ohella Stigin toinen tällä hetkellä vaikuttava alter ego on elektronista tanssimusiikkia tekevä Musa Basha. Musa Bashan kätten jälkiä on myös Maria!-shown alkutunnus. Kun tähän lisätään se, että Stig on neljättä vuotta kirjoilla Taideteollisen korkeakoulun Elokuvataiteen laitoksen äänisuunnittelu-linjalla (ristimänimellään Pasi Siitonen) voisi jopa sanoa, että miehellä on monta rautaa tulessa.
Elokuvakoulusta huolimatta musiikki on Stigin elämässä tärkeällä sijalla. Tällä hetkellä Stig on kuitenkin jättämässä R'n'B:n taakseen ja valloittamassa Suomea uudistuneella akustisella tyylillä. Kitara kädessä, juurimusiikin tahdissa “Dogg” saa hetkeksi jäädä ja esiin nousee uudistunut Stig, “Stigi vaan”. Uutta unplugged-levyä työstetään kovaa vauhtia huipputuottajien DJPP:n ja Matti Mikkolan kanssa - talvella 2012 lavoille nouseekin uusi, entistä luomumpi Stig.





















Kommentit (124)
Aivan ihana edelleen tämä. Meni vaan huonommin kuin viime lähetyksessä, hymyt puuttui, vaatteet olivat huonommat (tuli mieleen metsurit, eikä niinkään se hiphop tyyli mikä viimeksi), tausta bändi oli liian totinen ja mihin se pieni kitara hävisi? Parempi se ujoilu, ku totinen meininki! ;)
Ehdottomasti viisuihin! stigidilaatio
Hei - täähän on yllättävän hyvä! En oo Stigiä ennen kuullukaan.
Paula on onnistunu mahtavasti sanoissa, päähän jää soimaan hyvällä tavalla & stigin ääni vielä täydentää biisin ns. chillailu meininkiä :) niin mukavan letkeä biisi, tuo kesän tänne talven keskelle ! :)
mukavan letkeä biisi, voisi olla menestymismahdollisuuksia
STIGI VOITTOON!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Hei laululeija damdamdaa.....
Mitä enemmän tätä kuuntelee, sen mukavampi meininki
siis stig.. (nimim. kirjoitushäiriöinen..)
ja sitg on ihan paras!
hei ei voitto oo euroviisujen idea. sen idea on edistää kulttuurien välistä suvaitsevaisuutta - ja mitä hauskaa siinä on et kaikkien maiden biisit kuulostaa samalta, näyttää samalta ja on laulettu englanniksi. voiskohan euroviisut palauttaa alkuperäiseen tarkoitukseensa: laulettais omilla kielillä(tekstitykset on keksitty) ja omalla fiiliksellä, jaksais vaik kattookin niitä. sitäpaitsi lordi voitti varmasti just siks, et se erottui siitä massasta. oisko hienoa jos kaikki biisit oiski oikeesti mielenkiintosia ja jäis mieleen ja haluis kuulla lisää.. ????????
kiva että karsinnat on muuttuneet! muutos lähtee aina jostain! lähetetään siis jotain suomalaista kamaa, voitti tai ei.
Tarkoitin, että kurjaa kun kirahvit meni, mutta kivaa että Stig jäi!
Tosi kiva ja ilmava kappale, huumoria ja letkeä..Ilman muuta top6!
Kirahvit meni: kurjaa Stig jäi. fanitetaan ja äänestetään
Vaikka Stig kuinka yrittää vakuuttaa, ettei kyseessä ole vitsi, niin minulle koko Stig on vitsi. LAULUkilpailuun osallistuvalta voisi edellyttää laulutaitoa, joka Stigille taitaa olla heikko kohta. Tosin taustalla laulavat bändiläiset pysyvät vireessä paremmin, se pelastaa hieman.
Paras!!!!
Tästä tulee hyvällä tuulelle.
Todella hieno ja tarttuva kappale. Päivän pelastus.
Tunnelmaltaan ja rytmitykseltään kiva biisi, mutta jotenkin tuntuu että tässä lauletaan koko ajan vähän nuotin vierestä tai sitten melodia ei ole tarpeeksi selkeä...
Onko sitten ensimmäisille sijoille pääseminen niin järjettömän tärkeää? Minusta Suomi saa lähettää kisoihin omanlaistaan musiikkia, vaikka se ei olekaan sitä perinteisintä jumputusta ja bikinieukkoja tai nättiä naista laulamassa kovaa ja korkealta joitain haikeita rakkausrääkymisiä. Enemmän minua hävettää lähettää joku mukahieno kopio edellisvuosien biiseistä. Siispä olen Stigin kannalla, itkeköön vaikka kuka, että "voi itku me ei voida VOITTAA tällä" Ei se voitto aina olekaan tärkeintä
Tosi kiva laulu! Tykkään tosi paljon. :--)
Olispa leija niin haluisin lentää korkealle ja kauas pois suomesta!!!EIkö kukaan pysähdy miettimään mitä nyt ollaan tekemässä?Ei ole kyse Jukkapoika yms. kopiointikilpailusta vaan Eurovision laulukilpailusta!Siis todellakin!Ei ole kyse siitä,mitä ns. monikultturellit eko- ja kasviruokaa syövät diggaavat tai nuoriso mallaspäissään!
Kun ei viitsi kaikkia kappaleita kommentoida erikseen niin yhteenvetona voinee todeta:ei hyvältä kuulosta!Jokainen ymmärtää,että tämän päivän maailmassa Euroviisuissa ei toimi minkään maan kohdalla syvältä isänmaasta kumpuava kansallista figuria kuvaileva musiikki.Maailma on muuttunut - jo kauan aikaa sitten,mutta jotkut maat eivät sitä tahdo myöntää ja yksi niistä maista on SUOMI!Jokainen nyt esillä oleva kappale on noloa kuunneltavaa,siis kun ajatellaan mihin tarkoitukseen ne on tosissaan tehty.On eri asia sitten,onko jokainen nyt esillä oleva kappale suurikin menestys lähibaareissa,huoltoasemilla....no varmasti on ja se suotakoon!Suomessa on erittäin lahjakkaita musiikin ammattilaisia ja moniosaajia mutta emmekö saa aikaan tämän parempaa?Mikään nyt esillä olevista kappaleista ei tule pärjäämään Euroviisuissa,jossa tänä päivänä tarvitaan paljon paljon paljon enemmän karismaa,voimaa,sielua ja musiikinpaloa.Miksikö?Koska me ihmiset tarvitsemme sitä.Koska maailma on muuttunut.Kuunneltuani kaikki esillä olevat kappaleet,voin sanoa,että tunsin kuvottavaa myötähäpeää.Miten on mahdollista,että me SUOMALAISET olemme vuonna 2012 enemmän NEUVOSTOLIITTOLAISIA kuin he olivat itse aikanaan?
Ekalla kerralla ärsytti, tokalla jäi pirulainen päähän jollottamaan koko päiväksi ja kolmanella kerralla jo tykkäsin. Ei auta, Stig Viisuihin!
Kaikenlaisia jollotuksia oon kuullut eur.karsinnoissa vuosien mittaan,
mutta tää epämääräinen hoilotus on kyllä jotain aivan järkyttävää...
http://www.youtube.com/watch?v=UwhPQxceP-0
onko tämä muka VOITU tehdä tosissaan??? laulupieru joo
Ei kauheeta ”Laululeija” leijailee juuri radiossa, tästä se Eurooppa vasta saisi ne makosat naurut, hullut Suomalaiset, kaikkea ne keksii.
Ei hyvä :(
ihan paras!! Tosi raikas. Tekis mieli mennä rannalle ottaan aurinkoa, chillaileen ja kuunteleen tätä biisiä. :)
Aika hassu. :D
Ehkä tuotettu versio kuulostaa ammattimaisemmalta... ;)
Mutta ihan kiva! Aika yksinkertainen, mutta sitäkin tarttuvampi! :)
Ei ole mikään kieli poskella vääntö ...
Tää on näistä finalisteista musiikillisesti kirkkaasti paremmasta päästä, jos multa kysytään. Stigi viisuihin! Tai sitten Ailin kipale, joka on kyllä näistä paras ja sille voitto tavallaan kuuluisi, mutta HALUAN nähdä juuri Stigin viisuissa.
Parempi ottaa vaikka zero points kunnialla kun mennä hikisesti 20 parhaan joukkoon jollain täysin persoonattomalla apinoinnilla. Niin, siis kunhan zero points ei tule Jari & taikalla tai Micalla tai...
Millään näistä 12stä, eikä varmaan niistä kolmesta muustakaan ei ole suurempia mahiksia, luulen ma. Noilla englanninkielisillä pääsisi vain finaaliin, jos ees sinne. Kaisan piisi on niistä persoonallisin mutta Stigi on parempi. Ja sakasalaiset ostavat Stigin.
huhhuh... :S Toivottavasti tää ei pääse edustamaan suomea euroviisuihi !!!! -.-
Just just! Tämä Euroviisuihin ehdottomasti! Esiintymisasuksi shortsit, tennissukat, lenkkarit/sandaalit ja vyötärölaukku, ehtaa suomalaista tyyliä juuri kuin Markku from Finland sen jo aikoinaan teki! Tää laulaja muistuttaa Markkua ulkonäöltään vai onko peräti sama tyyppi.
Onpa Stigi menny herkäks kun vertaa aiempia biisejä :D ei mitään ihan tarttuva biisi