Ville Eetvartti: Marko Pieksämäki, Jyri Sariola, Petteri Sariola, Harri Pekkarinen
Juna lähtee oli kaiken alku. Ensisävellyksen myötä musiikin merkitys viisivuotiaan Ville Eetvartti Parkkosen tulevaisuudelle oli selvä.
Pihtiputaan maaseututaajamasta ponnistava Ville Eetvartti on muusikon uransa aikana ehtinyt vaikuttaa suomalaisessa musiikkikentässä mm. artistina, säveltäjänä ja tuottajana. Ensimmäisen kerran Villen vahvaa tulkintaa kuultiin laajemmin Killville-yhtyeen vuonna 2005 julkaistulla Tyhjä Taulu -albumilla, jonka single Miten Minun Käy nousi parhaimmillaan Suomen virallisen singlelistan Top 10:een.
Killvillen jälkeen Ville Eetvartti jatkoi musiikin tekoa mm. alternative rock-jyrä Substances-yhtyeen johtohahmona ja vierailevana solistina Tommy Tabermannin Mulle Kaikki Heti Nyt -albumilla. Villen tuottajan, säveltäjän ja sovittajan lahjoja päästiin myös todistamaan usean Suomen eturivin muusikon albumeilla. Suuren suomalaisen yleisön tajuntaan Ville Eetvartti palasi näyttävästi vuoden 2010 Kuorosota-ohjelmassa. Villen karismaattiset soolosuoritukset siivittivät Pihtiputaan kuoron aina ohjelman finaaliin asti.
Vuonna 2010 Ville päätti jättää Helsingin kuhinan hetkeksi taakseen. Nuori herrasmies oli jo ehtinyt paahtaa ympäri Suomea rock ’n rollin tulisilla vankkureilla, nyt perheenlisäys ja paluu juurille Pihtiputaalle loivat tilaisuuden käsitellä maailmaa ja musiikkia uudella tavalla. Palattuaan takaisin pääkaupunkiseudulle Ville huomasi maaseudun rauhassa syntyneiden kappaleiden äänikuvan alkaneen siirtyä rockin raskaista kitaravalleista kohti pelkistetympää ja vivahderikkaampaa ilmaisua.
Ville Eetvartin musiikin keskeiseksi sanomaksi on kokemuksen ja elämäntilanteen muutoksien kautta muodostunut läsnäolo. Sanomansa välittämiseksi Ville päätti vaihtaa soolomateriaalinsa laulukielen englannista suomeksi. Vaihdoksen takaa löytyy oivallus tunteiden ja tarinoiden aidommasta välittymisestä omalla äidinkielellä laulettuna.
Keväästä 2011 lähtien Ville Eetvartti on hiljaisuudessa valmistellut materiaalia suomenkielistä debyyttiään varten levy-yhtiö Periferia Soundin kanssa. Toistaiseksi nimeämätön sooloalbumi on suunniteltu julkaistavaksi alkuvuodesta 2012.





















Kommentit (101)
This is by far the best song here.. don't waste it.
Älkää sitten vääntäkö tätä enklanniks. Ylpeästi kotimaisella kielellä viisuihin. Kappaleet menettävät niin paljon persoonaillisuudestaa, kun ne käännetään.
Tää kappale iski heti. Tykkään! Laulaja on myös karismaattinen. Toimii! Viisuihinnnnnn!!!!
Hienosti soi stemmojen kanssa
Epäilijät ,uskoisin että biisi käännetään Bakussa sitten englanniksi. Sama valitus tulisi jos laulettaisiin englanniksi,etteivät kaikki suomalaiset ymmärtäisi englanniksi sanoja? Suomen karsinnoissa kannattaa vetää suomeksi, sillä vetää enemmän äänestäjiä ja sitten Bakussa kääntää biisi enkuksi, helppoa :)
Sujuisikohan sama englanniksi? :)
VILLE ON HYVÄ LAULAJA TOIVON SEN PÄÄSEVÄN FINAALIIN!
röökiääni
Mikä siinä on että niin monella artistilla on epäselvä artikulointi - tässä kappaleessakin on"sössöä" vaikka lauluääni on ihan persoonallinen ja hyvä.... jotenkin kappale on puuromainen. Mutta siis ihan kuunneltava kun parannellaan!Ja Ville - mene harjoittelemaan artikulointia osaavalle laulunopettajalle,äänessäsi on potentiaalia. Kunnianhimoinen yritys pojilta.
Jos tämä ei pääse Bakuun, on kyseessä joko yllätys tai vääryys.
Hei Kaku,
et taida tietää mistä puhut, jos yhden Suomen parhaimman laulajan laulutaito "epäilyttää" sinua. Villen lahjakkuus on vailla vertaa, myös livenä. Toivon, että käyt vaikka livenä joskus kuuntelemassa (oikeasti). Sitten voit kommentoida tänne uudestaan.
-Ville Bakuun!-
Kiva kappalehan tämä on! Voin kuvitella että pärjäisi Euroviisuissa! :) Mutta tän tyypin laulutaito vähän epäilyttää... :E Kun kuuntelin noita tän live-vetoja, ei oikein iskenyt. :P Ei aivan veljensä veroinen, jos tiedätte mitä tarkoitan. ;)
Pakko myöntää, että tämä kappale on *oikeasti* hyvä, kunhan pitää lupauksensa laulaa englanniksi Bakussa.
Kyllä äänestän.
ihana ääni :)
harmi ettei biisi tämän kummoisempi..
en kyllä suuttuis jos tää pääsis sinne eurohumppailuun
Muistakaas vielä se, että Ville on sanonut vetävänsä tämän englanniksi Bakussa, jos sinne asti pääsee.
Pidin hänen äänestään, jotakin Sealiin vivahtavaa. Melodia yksitoikkoinen liikaa toistoa, kertsi vasta lopussa
Pave Maijanen + Coldplay + Oskar Linnros = mainiot edellytykset äänten kalasteluun Bakussa!
Ylivoimaisesti paras näistä 12 jäljellä olevasta, tämä Bakuun!
Ei huono. Jaksaa kuunnella toisenkin kerran.
Hyvää matkamusaa ja sanomaa kaikille eurooppalaisille.
Ainut näistä biiseistä minkä jaksoi kuunnella loppuun. Kuulostaa kansainväliseltä joten voisi olla jotain mahkuja ESC:ssä. Tosiaan Coldplay tulee vahvasti mieleen, mutta jokin erityinen melodia tästä vielä puuttuu. Siksi hieman tylsä. Myös tuotannollinen puoli voisi olla parempi. Mutta itse äänestäisin tämän edustajaksi.
Miksi Flash-videota? Ei näy iPadissa nämä videot. :-(
Hieno paketti kasassa. Hyvä lauluääni, hyvä melodia & hyvä teksti. Enkkuversiohan tästä taatusti tulee jos bakuun asti pääsee.
Tahtoo kappaleensa takaisin.
Erittäin suurella mielenkiinnolla odotan tuotettua versiota, tämä kun on ollut alusta lähtien suurin suosikkini. Ja on muuten ainoa, jonka voisin lähettää Bakuun, ne 11 muuta (+3) eivät millään yllä samalle tasolle.
Upea seksikäs ääni, tuore kansainvälinen melodia, voimaperäinen biisi. Paras näistä viisuja ajatellen. Voisi loppua vähän mielenkiintoisemmin.
Paras lauluääni tässä kisassa. Mutta biisi on kummajainen: mikä osa on kertosäe?
Näiden 12 biisin perusteella tuntuu eka kertaa siltä, että kelvollista biisiä ei löydy euroviisuihin näistä, joten tänä vuonna voidaan skipata kisa.
Ihan kuin "radiotuomaristo" olisi tahallaan jättänyt ulos ne, joilla olisi mahdollisuuksia päästä edes ESC-semistä läpi.
Miksi ylipäänsä YLE teettää euroviisuja radioihmisillä? Se on hölmö yhtälö, koska suomalaiset radiosuosikita ja ulkolainen viisumenestys ei ikinä kohtaa. Eli yritetään kuin väkisin käärmettä pyssyyn.
Näistä jatkoon päässeistä (ihmettelen niitä kovasti) TÄMÄ on ehdottomasti paras. BAKUUN.
Joooo tämä on muuten tosi kiva !
hei, me voitetaan
Tosi mahtava ja mukaansa tempaava up-tempo biisi, kilpailun ehdottomasti kansainvälisin! Jännittävä kuulla miten hieno teksti kääntyy englanniksi.